Vuo­si­sa­dan ta­ri­nat: Te­le­vi­sio­ta mentiin kat­so­maan isolla po­ru­kal­la – onko sinulla ra­vin­to­la­muis­to­ja Ro­va­nie­mel­tä?

Lapin maakuntamuseon 100 esinettä, 100 kuvaa -näyttelyssä on esillä esineistön ja kuvien lisäksi myös runsaasti muisteluita. Nämä tarinat ja muistelukset ovat sekä vuonna 2000 järjestetystä Lapin maakuntamuseon Muistoja Rovaniemeltä -muistitiedon keruuprojektista että keväällä 2016 pidetyistä muistelutilaisuuksista.

Vuonna 2000 rovaniemeläisiltä pyydettiin kirjallisesti muisteluita muun muassa kaupungin rakentamisesta, kaupoista, kouluista ja arkisista tapahtumista. Aineistosta saakin monipuolisen kuvan rovaniemeläisten elämästä eri aikoina. Pääosa muisteluista keskittyy aikaan ennen sotia, sota-aikaan tai jälleenrakennusaikaan. Saadut vastaukset on talletettu Lapin maakuntamuseon arkistoon tutkimuskäyttöä varten.

"Elämä kotinurkilla Kirkonkankaalla vastasi varmaan juuri turvallista maalaiskylää. Tunnettiin kaikki naapurit ja otettiin osaa heidän iloihin ja suruihin. Yhteiset koko kankaan marjaretket, uinti- ja kalamatkat kuuluivat asiaan. Meillä oli siellä omat harrastuspiirit, urheiluseurat ja talkoot, joissa teimme pesäpallokenttiä, metsähyppyreitä ja kaikkea sellaista mihin yksin emme pystyneet." (Muistelijana rovaniemeläinen mies, s. 1926)

Keväällä 2016 Arktikumissa järjestettiin yhteisiä muistelutilaisuuksia. Tilaisuudet houkuttelivat runsaasti väkeä paikalle, joskin osa tuli varmaankin ihan uteliaisuuttaan kuulemaan muiden tarinoita. Onneksi tilaisuuksiin tuli paikalle rohkeita rovaniemeläisiä, jotka mielellään kertoivat muisteluita laajasti eri aiheista.

Tilaisuuksissa kirjattiin ylös sekä yksittäisten henkilöiden kertomia muistoja, että aiheita, joita muisteltiin kollektiivisesti yhdessä. Jälleenrakennusajan elämä: suuret perheet, kauppalan ja kotien vesihuolto ja lasten leikit kirvoittivat runsaasti muistoja. Esimerkiksi television tuloa 1960-luvulla muisteltiin mielellään moneltakin eri kantilta.

”Ne oli ne televisiot niin harvinaisia, että jos sellainen oli, sitä mentiin isolla porukalla katsomaan. Asemieskadullakin asui yksi mies, jonka ei tarvinnut varmaan kolmeen talveen tehdä lumitöitä, kun aina oli niitä auttajia siinä pyörimässä – kunhan sai katsoa televisiota!” (Muistelijana rovaniemeläinen mies, s. 1940-luvulla)

Kaivolla. Varsinkin 50-luvun vesihuolto herätti paljon muisteluita. Kuvassa oleva pihakaivo sijaitsi Uittomiehentien-Kairatien risteyksessä.

Kuva: Lauri Alanärä

Suuri osa muisteluista painottui 1950–1970-luvuille. Selkeästi kävi ilmi, että 1980-luvulta lähtien tapahtumat eivät vielä ole löytäneet tarinan muotoa. Mitä lähemmäs nykyaikaa ajallisesti tultiin, sitä vähemmän saatiin muistoista kiinni.

Muistitietoaineiston keruu ja käyttö eivät ole aina täysin ongelmatonta. Vanha ”aika kultaa muistot” -sanonta pitää usein paikkaansa; ihmiset haluavat kertoa ja muistaa vain tiettyjä asioita. Toisaalta muistitietoaineiston keruulla tavoittaa usein arjen ja ihmisille merkityksellisen elämänpiirin, joihin ei muilla tavoin pääse tutkimuksellisesti kiinni. Muistitieto saattaa myös paljastaa ns. ”virallisesta” tiedosta poikkeavia ajatusmaailmoja ja tietoja.

Museon kannalta haasteellista on erityisesti lähihistoriaan ja nykypäivän ilmiöihin liittyvien muistojen tallettaminen. Toisaalta meidän tässä ajassa elävien on vaikea hahmottaa, mitkä ilmiöt ovat tärkeitä esimerkiksi sadan vuoden kuluttua. Vain aika antaa tarpeeksi perspektiiviä tähän.

Muistitietoa kerättäessä ja käytettäessä tulisi erottaa, milloin muistitieto on selittävää ja realistista kerrontaa tapahtuneista (mitä on tapahtunut) ja milloin kyse on tulkinnasta tai selityksestä siitä, mikä merkitys tapahtuneella on muistelijalle. Myös se, onko tieto yksilön kokemuksista kertovaa ja henkilökohtaista vai yhteisön yhteistä kollektiivista tietoa, vaikuttaa muistitiedon käyttöön tutkimuksessa.