Onko tämä nyt sitä vatulointia? Neuvotteluja yhteiskuntasopimuksen aikaansaamiseksi käynnistellään viidettä kertaa ilman, että vieläkään on takeita sopimuksen synnystä. Alussa aloitteellinen oli pääministeri Juha Sipilä (kesk.), nyt Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies (kok.).
Edellisellä kerralla työnantajapuoli lähti neuvottelupöydästä sen jälkeen, kun AKT kertoi olevansa ulkopuolella. Enää AKT:n käytös ei Häkämiestä haittaa.
Työntekijäpuolella EK:n aloite otettiin tiistaina tyytyväisenä vastaan. SAK:n puheenjohtaja Lauri Lylyn mielestä AKT:n poisjäänti ei ole ongelma. Jos sopimus saadaan aikaan, katsotaan, ketkä lähtevät mukaan.
SAK:n työvaliokunta ruotii asiaa tänään. STTK:lle esitys jo kelpasi.
Työantajapuolen mielestä vielä ei tarvitse sopia palkoista. Niihin palataan myöhemmin. Olennaista on löytää sellainen vaihtoehtoehto hallituksen ajamille pakkolaille, jonka kaikki voivat hyväksyä.
Pakkolait ovat huono vaihtoehto myös hallituksen mielestä. Niitä on kuitenkin tarkoitus viedä eteenpäin, elleivät työmarkkinaosapuolet löydä sopua.
Työnantajapuolen aloitetta tuskin tehtiin spontaanisti. Voi olettaa, että työntekijä- ja työnantajajärjestöt ovat viime viikkoina tunnustelleet maaperää, josko yhteinen näkemys voisi sittenkin löytyä.
Paineesta ei ole puutetta. Lännen Median (9.1. ja 12.1.) kyselyn mukaan halu vastustaa hallituksen ajamia pakkolakeja lakkoilemalla on erityisesti SAK:n ja STTK:n päättäjien keskuudessa suuri.
Lisäksi pakkolakeihin voi liittyä perustuslaillisia ongelmia, joten lakien läpivieminen voi olla vaikeaa. Sisältöä joudutaan ainakin huolellisesti tarkistamaan.
Kaikki osapuolet ilmeisesti tajuavat, että hallituksen ajamat pakkolait ovat silti edessä, elleivät työmarkkinajärjestöt pysty sopimaan. Pakkolakeja seuraisi todennäköisesti lakkoja, josta tuskin hyötyisi kukaan. Ei välttämättä edes oppositio, sillä seuraavalla hallituskaudella maa olisi vielä nykyistäkin pahemmassa jamassa. Ay-liikkeen kannatuskin voi murentua.
Juha Sipilän johtamaa porvarihallitusta on syytetty osaamattomuudesta, kun se oletti työmarkkinajärjestöjen pystyvän ratkomaan isoja ongelmia nopeasti. Väite pitänee paikkansa, mutta kenen on syy, jos osapuolet eivät pysty ylipäätään sopimaan? Onko vanha sopimisen tapa aikansa elänyt?