Dokumenttiohjaaja Virpi Suutari havainnoi pohjoissuomalaista lapsuuttaan eläytyen ja tarkasti – vähän kuin dokumenttia pohjustaisi. Hän puhuu vapaista kesistä äitinsä kotitilalla Puolangalla, isänsä intohimoisesta maalausharrastuksesta, samoin kuin omista taidepyrinnöistään Rovaniemellä.

- Soitin pianoa, kirjoitin, lauloin ja avustin kaupunginteatterissa, mutten silloinkaan liittynyt isompiin ryhmiin. Sairastamani vaikea astma teki minusta tarkkailijan mutta loi myös lujan minuuden tunteen, Suutari miettii kahvikupin äärellä.