”Tämän kun vetää käyntiin, niin...” Arto Tuisku hymyilee leveästi ja näyttää käsimerkein miltä se tuntuu, kun vuosimallia 1989 oleva Polaris 650 -kelkka käynnistyy. Lyhyt pantomiimi esittänee jonkinlaista hekumallista kliimaksia.
Aikansa legendaarisimpiin kisakelkkoihin kuulunut Polaris on samassa rivissä viiden muun vanhan menopelin kanssa. Rivistä löytyvät 70-lukulaiset Ockelbo 380 ja Ockelbo Laser, 80-luvun Lynx 3300 GLS R ja 90-luvun Lynx Cobra Racing sekä vuosimallin 2004 Lynx Racing. Kelkkojen omistajat istuvat ohjaimissa ja hymy on heilläkin leveä.
”Viime talvena iski kipinä vanhoihin kelkkoihin ja sain hankittua tämän endurokisakelkan. Tässä on alkuperäiset tarratkin”, Lapin poliisit tv-sarjasta tuttu Toni Jänkälä esittelee Lynx Cobra Racingiänsä.
Poliisimies uskoo, että kiinnostus vanhoja kelkkoja kohtaan johtuu siitä, että kelkoilla ja kisoillakin alkaa olla jo niin pitkä historia, että vanhoja kelkkoja on tarjolla. Snowcrossin kulta-aikaa olivat 1980- ja 1990-luvut.
Pikkunaperosta lähtien kelkkailua harrastaneen Jänkälän kisakokemus rajoittuu joihinkin historic-luokan endurokisoihin, mutta lauantaina hän ajaa Cobransa snowcross-kilpailun lähtöviivalle.
Sonka Vintage Sled Grand Prix on vanhojen moottorikelkkojen snowcross-kilpailu, joka järjestetään Songassa nyt toista kertaa. Vuosi sitten kisattiin eri nimellä ja mukana oli vain parisenkymmentä kuskia. Nyt kisaan on ilmoittautunut peräti 75 vintage-kelkkoihin hurahtanutta kuljettajaa.
”Kun ilmoittautuminen alkoi, tuli tunnissa 50 osallistujaa”, kilpailua järjestävä Arto Tuisku kertoo.
Tuiskun mukaan kisan suosiota selittää suorastaan villitykseksi noussut kiinnostus vintage-kelkkoja kohtaan. Toisaalta myös se, että niillä pääsee nyt ajamaan kilpaa.
”Mukana on sekä entisiä kilpakuskeja että pitkän linjan harrastajia. Kavereille on kertynyt jo ikää, mutta kisaviivalle pääsy silti houkuttaa”, Tuisku toteaa.
Tuisku itse on ajanut aikoinaan kilpaa. Hän voitti snowcrossissa junioreiden SM-kultaa vuonna 1998. Myös hänen isänsä palkintokaapissa on SM-kulta, isosta luokasta vuodelta 1982.
(Juttu jatkuu kuvien jälkeen)


Nyt koolla olevan porukan kokenein kilpailija on Janne Jurvelin . Hän voitti vuonna 2011 päättyneellä snowcross-urallaan muun muassa Euroopan ja Pohjoismaiden mestaruudet sekä Suomen mestaruuden peräti kahdeksan kertaa.
Jurvelin lähtee Vintage-kilpailuun vuosimallin 2004 Lynx Racingilla.
”Vaikka kyseessä on leikkimielinen kisa, niin kyllä siitä leikkimielisyydestä tulee melko häilyvä käsite lauantaina, kun kuskit asettuvat lähtöviivalle”, konkari nauraa.
Jurvelinia kutkuttaa erityisesti se, että mukaan on tulossa monta hänen entistä kilpakumppaniaan, esimerkiksi Tuomas Kraatari , Ville Lehtisalo ja Olli-Pekka Mäkipeura .
Arto Tuisku järjestää Vintage Grand Prix`n yhteistyökumppaneiden tuella. Vanhoille kelkoille sopiva, hieman miedompi rata saadaan tehdä Kuoksan Puutarhan maille.
”Rovaniemellä sijaitsee Euroopan ainoa kelkkatehdas ja Lynx täyttää tänä vuonna 50 vuotta, joten mielelläni annan paikan kisakäyttöön. On tosi hienoa, että tällainen kisa järjestetään”, Pekka Kuoksa sanoo.
Tuisku kertoo, että kaikkiaan sponsoreita on mukana yli 10 000 euron edestä.
”Ambulanssit, tampparit, äänentoistot ja kuuluttaja, kaikki ovat mukana vapaaehtois- ja sponsorimeiningillä. Kaikki yrittäjät ovat lähteneet innolla mukaan”, Tuisku iloitsee.
Tapahtumaan on vapaa pääsy, eikä kilpailijoiltakaan peritä osallistumismaksua. Kilpailijoiden lisäksi myös katsojia on tulossa paikalle aina Pohjois-Norjaa myöten.
(Lisää aiheesta faktaosion jälkeen)
Sonka Vintage Sled Grand Prix 2017
Vanhojen moottorikelkkojen snowcross-kilpailu la 1.4. klo 12–15 Kuoksan puutarhan pelloilla Songassa (opastus Rovaniemen suunnalta).
Kisassa ajetaan neljässä vuosimallien mukaan jaetussa luokassa: 1970-, 1980-, 1990- ja 2000-luvun kelkat (max. vuosimalli 2005).
Mukana on 75 kilpailijaa eri puolilta Suomea sekä Norjasta.
Tapahtumaan on vapaa pääsy, bussikuljetus klo 11 Santa Claus Hotellin edestä (15 e / menopaluu).
Tapahtumassa pitää buffetia Songan kylätoimikunta ja kuuluttajana toimii snowcross- ja watercross-areenoilta tuttu Jarkko Ylläsjärvi.
Kilpailu streamataan livenä Youtubeen klo 12–15, linkki löytyy kilpailun Facebook-sivulta.
Kilpailun palkintojenjako la 1.4. klo 21.15 Ravintola Lapin Hullussa, Koskikatu 8.
Vaikka vanhoja kelkkoja saa ostettua edullisesti, voi niitä entisöidessä kulua rahaa sievoisia summia.
”Etsin tällaista kiilakoppa-Polarista kauan. Viimein kolme vuotta sitten löysin tämän 1989-vuosimallin vehkeen Ruotsista”, Arto Tuisku sanoo Polaris 650 -kelkkansa vierellä.
”Kelkkaa on entisöity hartaudella ja rahaakin on palanut. Tämä oli aikoinaan kallein kelkka mitä löytyi, oikein sellainen juppi-ikoni! Joku on joskus sanonut, että tällä kelkalla on yhtä iso ego kuin Uotisen Jormalla”, mies hehkuttaa.
”No kylläpä se nyt kehuskelee”, omat aarteensa Lordinaukiolle esittelyyn tuoneet kaverit naljailevat.
Huomattavasti Tuiskun Polarista iäkkäämpi, mutta erittäin harvinainen menopeli on viereen parkkeeranneella Hannu Tuiskulla : Ockelbo Laser, vuosimallia 1975.
”Syksyllä tämän löysin vuoden etsinnän jälkeen. Näitä tehtiin aikoinaan noin 400 kappaletta, ja tämä on toistaiseksi ainoa, joka minulle on vastaan tullut”, Hannu Tuisku kertoo.
Vuosimallin 1988 Lynx 3300 GLS R -kelkallaan kilpailuun osallistuvalla Marko Willigillä on kokemusta ja näkemystä vanhoista kelkoista muita koolla olevia harrastajia enemmän. Miehen omistama Lynx on klassikko, merkin ensimmäinen kisakelkka.
”Minulla on ollut tämä jo 15 vuotta. Entisöin tämän Lynxin 40-vuotisjuhlanäytökseen”, Willig kertoo.
Saman näköisiä 3300 GLS -malleja on paljon, mutta R-mallia ei. Willigin tiedossa on kaksi yksilöä Suomessa.
”Ehkä jossain ladon perällä jollain tällainen vielä lymyilee. Vintage-kelkkojen arvostus on oikeastaan herännyt vasta ihan viime vuosina. Aikaisemmin niitä pistettiin surutta romuksi, mutta nyt nämä ovat haluttua kamaa”, Willig sanoo.
Willigin mukaan vanhan kelkan voi saada 500–1500 eurolla, mutta ne ovat yleensä huonokuntoisia ja entisöintiin menee vähintään toinen mokoma.
”Hyväkuntoisesta ja legendaarisesta mallista saattaa toki joutua pulittamaan sievoisen summan. Kuulin, että joku oli tarjonnut ajamattomasta Lynxin Cobra Racingista, tuollaisesta kuin Jänkälän Tonilla on, 10 000 euroa.”