Urheilumaailma on raaka ja yleisurheilu on todella tuloskeskeinen laji, sanoo 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätysnainen Viivi Lehikoinen.
Hän oli yksi lääkärikeskus Urheilu Mehiläisen perjantaina Helsingissä järjestämään paneelikeskusteluun osallistuneista urheilijoista, jotka puhuivat uupumisesta ja siitä, uskalletaanko asiasta kertoa ja hakea apua.
Elokuussa EM-finaalissa kuudenneksi juossut 23-vuotias Lehikoinen oli uransa kanssa solmussa muutama vuosi sitten, kun junioritähden tuloskehitys pysähtyi.
Lopettaminen ei ollut kaukana, vaikka hänen piti juuri olla aikuisuransa alussa.
– Uupumuksen kierre vain syveni, mutta nyt osaan arvostaa oppia, mitä sieltä sain ja sitä, että voin nykyään hyvin, treenit kulkevat ja kisat kulkevat.
Urheilija on viime kädessä vastuussa itsestään, mutta Lehikoinen ei olisi selvinnyt hankalasta vaiheesta ilman tukijoukkojaan ja ammattiapua. Parin viime kauden aikana hän on parantanut kahdeksan kertaa ennätystään ja viilannut SE-lukemiksi 54,50.
"Maailma muuttuu"
Yksilö- ja joukkueurheilijoihin kohdistuvat erilaiset paineet. Huonon kauden päätteeksi jääkiekkoilija voi saavuttaa mestaruuden osana joukkuetta, mutta aitojen kanssa kolaroiva juoksija ei voita. Yksilöurheilija on tuloksensa kanssa yksin, mutta joukkueurheilija voi saada tukea joukkuetovereiltaan.
Kauden pääsuoritus voi olla kipaisu ratakierroksen ympäri, mutta jalkapallossa mestaruus ratkeaa pitkän sarjan päätteeksi. Matkan varrelle mahtuu huonoja pelejä, myös koko joukkueelta.
Joukkueessa voi piiloutua toisten selän taakse silloinkin, kun tarvitsisi apua ongelmiinsa. Yhteisön aiheuttama paine saattaa ahdistaa.
Viisinkertainen paralympialaisten kultamitalisti Leo-Pekka Tähti tuntee yksilöurheilun ratakelauksen ja joukkueurheilun pyörätuolikoripallon myötä. Joukkueessa ongelmista ei juuri puhuta, kun peliminuuttien menettäminen pelottaa.
Onko kynnys uupumisesta kertomiseen madaltunut?
– Varmasti on madaltunut, ja tietoisuus on kasvanut. Työkalut ovat olemassa. Vastuu on jokaisella itsellään, että uskaltaa hakea apua. Silloin kun urani alkoi, ei puhuttu mistään, 39-vuotias Tähti vastasi STT:n kysymykseen.
Tuore jalkapallon Suomen mestari Riku Riski on samoilla linjoilla.
– On se muuttunut paljon siitä, kun vuosina 2005–06 pääsin ensimmäisen kerran ammattilaisympäristöön. Maailma muuttuu, ja urheilu muuttuu siinä mukana, 33-vuotias Riski tuumi.
Mies lakaisee maton alle
Tuomas Grönman ylsi jääkiekon NHL:ään 1990-luvulla, jolloin mailat olivat puuta ja miehet rautaa. Tai sitten ei.
– Jääkiekossa kukaan ei puhunut, että menee huonosti, vaikka osalla varmasti meni. Läheisten kanssa kyllä puhuttiin, mutta yritettiin salata kaikin keinoin, ettei näkyisi. Sama on varmasti kaikilla työpaikoilla. Nykyisin työterveyteen osataan hakeutua paremmin kuin ennen.
Apua uskalletaan hakea ja asioista puhua aiempaa enemmän, mutta onko miesten ja naisten välillä eroa?
– Naiset hakevat herkemmällä kynnyksellä apua. Vieläkin elää narratiivi vahvasta sankaritarinan miehestä. Sekin on muuttumassa. Nuori polvi on tasavertaisempaa tässäkin asiassa, urheilupsykologi Grönman näki.
– Miesten puolella lakaistaan ehkä maton alle ja ajatellaan, että on henkisesti riittävän vahva, Riski sanoi.
Hän nostaa toimivan yläpään yhdeksi menestyksen edellytykseksi. "Korvien välin" valmentajat hän toivottaa tervetulleiksi joukkueiden taustajoukkoihin.
– Ehdottomasti, ja kyllä heitä onkin, varsinkin maailmalla. Toivottavasti yleistyisi Suomessakin. Ne joukkueet menestyvät, jotka hoitavat tällaiset asiat hyvin. Myös henkinen puoli on tärkeä menestyksessä siinä missä tekninen ja taktinen puoli.