Kantesityksellä kesänviettoon.
Kauden päätöskonsertin käynnistänyt Carl Nielsenin nuoruudentöihin lukeutuva kolmiosainen Lille Suite a-molli op. 1 jousille oli paikoin melkoinen koettelemus, kiitos korkealla unisonossa kiljuvien viulujen. Vaikka balanssi ei muutenkaan ollut pitkän aikaa kohdillaan, tulivat monet kekseliäät yksityiskohdat esille riittävällä herkkyydellä.
Kalevi Ahon kvintetto neljälle puhaltimelle ja pianolle sai hurmioituneen vastaanoton. Eikä ihme, sillä etenkin nopeat osat olivat kaikessa hurjassa nykymusiikillisuudessaan suorastaan mukaansatempaavia. Klarinetisti Pekka Niskasen ja oboisti Markku Moilasen telepaattisesta yhteissoitosta hohkasi pitkä yhdessä soittamisen kokemus.
Nielsenin Kolme kappaletta musiikilliseen näytelmään ja Sibeliuksen jousiorkesteriromanssi toimivat molemmat moitteettomasti. Miellyttävässä rekisterissä leijuva poikkihuilu soi Heli Haapalan käsittelyssä kauniin täyteläisesti, ja varsin kermaisesti sai Storgårds Sibeliuksenkin soimaan.
Käsiohjelmassa säveltäjä Halkosalmi lupaili "etäännytettyjä viittauksia" Robert Johnsonin ajan deltablues-melodiikkaan. Niitä ei kuitenkaan kuulunut eikä näkynyt Teemu Viinikaisen äärimmäisen hienostuneessa jazzkitaroinnissa. Teoksen ensimmäisessä osassa vahvistetun kitaran alarekisteri soi hivenen himmeästi, mutta loppuosissa soinnissa oli jo riittävää kirkkautta. Kokonaisuutena hyvällä maulla toteutettu Crossroads oli helposti lähestyttävää ja hyväsoundista kitarajazzia miellyttävän elegantin orkesteritaustan kera.