Vihreiden varapuheenjohtaja Riikka Karppinen pitää hyvänä Sodankylän kunnanhallituksen päätöstä torpata tuulivoimapuiston rakentaminen Nuttion alueelle.
Kunnanhallitus päätti jo toukokuussa, että tuulivoimaosayleiskaavan laatimista ei käynnistetä. Syynä olivat puiston porotaloudelle aiheuttamat haitat.
Hallitus äänesti asiasta uudelleen tällä viikolla, kun se otti kantaa Sodankylän kunnanvaltuuston puheenjohtajan Pekka Heikkisen (kok.) tekemään oikaisuvaatimukseen. Kaavoitus hylättiin toistamiseen äänin 5–2.
"Emme voi loputtomasti heikentää yhden paliskunnan toimeentuloa"
Karppinen on sekä Sodankylän kunnanhallituksen että -valtuuston jäsen. Hänen varajäsenensä Maija Hirvasvuopio äänesti tiistaina tuulivoimaloiden rakentamista vastaan.
–Alue on kaavassa merkitty erityiseksi poronhoitoalueeksi. Jo pelkästään se on ristiriidassa tuulivoiman kaavoittamisen kanssa, Karppinen perustelee.
Hän toteaa, että tuulivoima on uusiutuva ja useissa tapauksissa hyvän energiatuotannon muoto, mutta vain silloin, kun se ei liikaa häiritse muita elinkeinoja.
–Sattasniemen paliskunnan alueelle on jo rakennettu Pahtavaaran kaivos. Emme voi loputtomasti heikentää toimeentulon mahdollisuuksia yhden paliskunnan alueella.
Vihreiden valtakunnallinen tavoite on, että tuulivoiman osuutta Suomen sähkönkulutuksesta lisätään merkittävästi. Vihreiden energiavisiossa tuulivoiman osuus kulutuksesta olisi 30 prosenttia vuonna 2035. Viime vuonna tuulivoimalla katettiin 6,7 prosenttia sähköstä.
Karppinen ei näe ristiriitaa puolueensa tavoitteiden ja oman kunnan tuulivoiman vastustamisen välillä.
–Rakentamisen järkevyys riippuu paikasta. Sodankylässä on jo kaksi tuulivoimapuistoa, ja pidän sitä ihan hyvänä asiana.
Oikaisuvaatimuksen tehnyt Pekka Heikkinen sanoo, että hän koki velvollisuudekseen yrittää kumota päätöksen, jota hän pitää lyhytnäköisenä. Kunnanjohtaja Viljo Pesonen kannatti pohjaesityksessään oikaisuvaatimuksen hyväksymistä.
Yli miljoonan euron vuosittaiset tulot kunnalle
Heikkisen mukaan tuulivoimapuiston taloudellisia vaikutuksia ei oltu selvitetty etukäteen, ja haittavaikutukset porotaloudelle perustuivat enemmän olettamuksiin kuin tutkittuun tietoon.
Hän korostaa, että kyseessä olisi kunnan talouden kannalta merkittävä hanke. Tuulivoimaloiden määrästä riippuen ne toisivat kunnalle 1,1–1,8 miljoonan euron vuosittaiset kiinteistöverotuotot.
Summa vastaa Sodankylässä vähintään yhtä tuloveroprosenttiyksikköä. Lisäksi hanke tarjoaisi paikkakunnalle töitä rakennusvaiheessa.
–Haittavaikutuksia on aiemminkin kompensoitu porotaloudelle. Vaikutuksista ja niiden korvaamisesta olisi voitu keskustella.
Vaikka kunnanhallituksen tekemä päätös harmittaa Heikkistä, hän ei aio valittaa hallinto-oikeuteen. Käytännössä asia on loppuun käsitelty.
–Valtuusto ei voi käyttää otto-oikeuttaan tällaisessa asiassa. Kaavoitus voisi edetä enää siinä tapauksessa, että joku tekisi siitä valtuustoaloitteen.
Metsähallituksen hanke
Metsähallitus kertoi aiemmin keväällä suunnitelmistaan rakentaa 20–40 tuulivoimalaa Nuttion alueelle Sodankylään.
Tuulimittaukset olisi aloitettu tänä kesänä. Samalla piti käynnistyä myös ympäristövaikutusten arviointimenettely, jossa olisi selvitetty hankkeen vaikutuksia porotalouteen.
Sodankylässä on ennestään kaksi tuulivoimapuistoa, Joukhaisselän ja Keulakkopään puistot. Kunnanhallitus on ehdottanut, että lisää tuulivoimaa voitaisiin suunnitella nykyisten puistojen yhteyteen.
Metsähallituksen mukaan Nuttio on ainoa valtion omistama maa-alue Sodankylässä, johon lisää tuulivoimaa voitaisiin rakentaa.