
Hyökkääjäkonkari Marko Anttila toimii Suomen miesten jääkiekkomaajoukkueen kapteenina Tampereella ja Riiassa perjantaina käynnistyvissä MM-kilpailuissa.
– Meillä on hieno joukkue, ja on kunnia-asia toimia kapteenina. Pyrin nauttimaan tästä mahdollisimman paljon. Ei tällaista kovin usein osu kohdalle, 37-vuotias Anttila kertoi tiistaina Suomen jääkiekkoliiton verkkosivuilla.
Anttila kipparoi Leijonat maailmanmestariksi 2019 ja MM-hopealle 2021. Neljä vuotta sitten "Mörkö" Anttila nousi kansansuosikiksi, kun hirvittävän kokoinen hyökkääjä teki Slovakiassa pelattujen MM-kilpailujen pudotuspeleissä tärkeitä maaleja ja johdatti Suomen yllätyskultaan.
Lempääläläislähtöinen hyökkääjä kuului runkopelaajiin myös viime vuoden olympialaisissa ja MM-kilpailuissa, mutta noiden mestarijoukkueiden kapteenina toimi Valtteri Filppula.
Anttila on pelannut urallaan kaikkiaan viisissä MM-kilpailuissa ja kaksissa olympialaisissa.
– Varmaan jonkin sortin rauhallisuuttakin on vuosien varrella karttunut. On kuitenkin ollut näissä kisoissa mukana ennenkin, ja tietää mitä se vaatii. Olen oma itseni, ja se riittää mihin se riittää. Se on iso arvo meille, että saa olla oma itsensä, ja sillä se joukkuehenkikin rakentuu.
Stanley Cupin voittaja hyökkääjä Mikko Rantanen ja kaksinkertainen Stanley Cupin voittaja puolustaja Olli Määttä toimivat Suomen varakapteeneina.