Silverstonen radalle sankoin joukoin saapunut brittiyleisö sai nauttia suosikkikuskiensa menestyksestä formula ykkösten Britannian gp:ssä, mutta kilpailun jälkeen korkeimmalle korokkeelle nousi jälleen tuttuakin tutumpi nimi, Red Bullin ja Hollannin Max Verstappen.
Hallitseva maailmanmestari Verstappen otti kauden kymmenennessä kisassa jo kahdeksannen ja kuudennen peräkkäisen osakilpailuvoittonsa. McLarenin Lando Norris ja Mercedeksen Lewis Hamilton tyytyivät himmeämpiin palkintosijoihin.
Verstappen menetti kärkipaikkansa Norrisille kisan lähdössä, mutta brittinuorukainen pinnisteli johtajana vain neljä täyttä kierrosta. Sen jälkeen hollantilainen piti komentoa liki 50 kierrosta ja kukisti Norrisin maalissa 3,798 sekunnilla turva-autosession jälkeen.
– Starttini oli surkea, ja meidän pitää katsoa, mitä siinä tapahtui. Molemmat McLarenit, etenkin Lando, olivat alussa todella nopeita, mutta ohituksen jälkeen kaikki näytti taas hyvältä. Tallilla on nyt 11 voittoa peräkkäin, mikä on mahtava juttu, mutta kisa ei ollut ihan yksinkertainen tänään, Verstappen kertaili maalihaastattelussa.
Verstappen johtaa tallitoveriaan Sergio Pereziä massiivisesti 99 MM-pisteellä, kun kausi on pian puolessa välissä. Perezin esitykset ovat olleet viime kisoissa heikkoja, eikä Britanniakaan tarjonnut käännettä parempaan. Meksikolainen oli kisassa kuudes.
Hamilton tunsi ennätysyleisön tuen
Vaisun alkukauden ajanut McLaren onnistui upeasti kotikisassaan, kun tallin australialaistulokas Oscar Piastri kaasutteli neljänneksi. Kisan kolmas britti, Mercedeksen George Russell päristeli viidenneksi.
Kisaa ajettiin poutasäässä pitkään varsin sopuisasti, eikä radalla nähty paljoa ohituksia. Kisan 33. kierros toi kuitenkin lisäsäpinää, kun Haasin Kevin Magnussenin auto syttyi liekkeihin ja radalle määrättiin turva-auto. Pitkään kolmantena ajanut Piastri joutui tilanteessa kärsijän rooliin, sillä Hamilton sai hyvän paikan varikkopysähdykseen ja kiilasi australialaisen edelle.
Silverstonessa tehtiin viikonloppuna Britannian gp-viikonlopun yleisöennätys. Tapahtumaa oli seuraamassa kolmen päivän aikana yhteensä 480 000 katsojaa.
– Silverstone järjesti jälleen upean show'n. Meillä on täällä mahtavin yleisö, ja tunsin energianne ja tukenne, brittikonkari Hamilton hehkutti ja kehui F1-uransa seitsemännen palkintosijan ottanutta Norrisia.
Bottakselta kelpo nousu
Jumbosijalta kilpailuun lähtenyt Alfa Romeon Valtteri Bottas paransi sijoitustaan läpi kilpailun ja ylitti maaliviivan 12:ntena. Bottaksen aika-ajosuoritus hylättiin Alfa Romeon kannalta nolosti lauantaina, sillä suomalaisen autossa ei ollut riittävästi polttoainetta aika-ajojen jälkeisessä mittauksessa.
– Mielestäni kisa oli oikeastaan hyvä, kun ottaa huomioon lähtöpaikan, mutta tietenkään emme voi olla tyytyväisiä 12. sijaan ilman pisteitä, tallitoverinsa Zhou Guanyun kolmella pykälällä peitonnut Bottas totesi.
Pian puolessa välissä oleva MM-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Unkarissa.