Vankeustuomion törkeästä ihmiskaupasta saanut Vernu Vasunta jättää tehtävänsä Kiantama oy:n toimitusjohtajana ja hallituksen jäsenenä, kertoo yritys verkkosivuillaan.
Yrityksen mukaan syynä tehtävästä luopumiseen on käräjäoikeuden perjantaina antama tuomio. Lapin käräjäoikeus tuomitsi Vasunnan kolmeksi ja puoleksi vuodeksi vankilaan.
– Vaikka tuomio ei ole vielä lainvoimainen, katson kuitenkin, että on yhtiön edun mukaista, että eroan yrityksen toimitusjohtajan tehtävästä ja lisäksi, että jätän kaikki tehtäväni yrityksen hallituksessa ja annan yritykselle työrauhan, Vasunta sanoo tiedotteessa.