Työmarkkinajärjestöjen ja valtion kesken solmituilla työmarkkinaratkaisuilla on pitkät perinteet. Ensimmäinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu eli kotoisammin tupo solmittiin valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan johdolla 1968.
Kolmikantaneuvottelut olivat ennen EU-jäsenyyttä järjestelmä, joka takasi työmarkkinoille jonkinmoisen rauhan ja työntekijöille jatkuvan elintason nousun. Kun kansantalous kasvoi, kolmikanta oli onnistunut tapa jakaa kasvun hedelmiä.
Ongelmaton se ei ollut. Työntekijä- ja työantajajärjestöille annettiin käytännössä valtaa, joka demokratiassa kuuluu eduskunnalle. Suomalainen yhteiskunta sai kolmikannan myötä korporatiivisia piirteitä.
Ehkä suurin ongelma oli se, että kolmikanta jätti päätöksenteon ulkopuolelle ison osan kansasta. Kun järjestäytymisaste laskee, tämä ongelma korostuu.
Kolmikantapäätöksenteko on tehnyt suomalaisesta työmarkkinajärjestelmästä myös jäykän. Uudistukset eivät etene tai jos ne etenevät, niin erittäin hitaasti. Valtio ei myöskään pysty enää tuomaan osapuolille uusia porkkanoita, jotka kannustaisivat sopimaan.
Sopimisen tarve ei ole silti mihinkään kadonnut. Hallitusneuvotteluja johtava Juha Sipilä (kesk.) kävi työmarkkinaosapuolten kanssa neuvotteluja, joilla pyrittiin löytämään ratkaisuja, jotka vähentäisivät valtion menojen leikkaustarvetta. Neuvotteluja kiiteltiin, mutta tulokseen ne eivät johtaneet. Sipilä vihelsi pelin poikki.
Elinkeinoelämän keskusliiton hallituksen puheenjohtaja Matti Alahuhta haluaa nyt käynnistää yhteiskuntasopimukseen tähtäävät neuvottelut uudelleen. "Kun maa on kriisissä, kaikki merkittävät mahdollisuudet on pyrittävä hyödyntämään", Alahuhta sanoo (Kauppalehti 21.5.).
Työnantajien mielestä palkkamaltti ei riitä, myös työaikaa täytyy pidentää. Suomen Pankin laskelmien mukaan kuuden prosentin työajan lisäys asteittain vuosina 2015-2017 johtaisi vuonna 2021 11 miljardia euroa korkeampaan bruttokansantuotteeseen ja viisi miljardia euroa korkeampaan vientiin.
Alahuhta vaatii hallitukselta aiempaa jämäkämpää johtajuutta ja tässä vaatimuksessaan oikeassa. Poliitikot ovat saaneet vaaleissa valtansa kansalta ja tätä valtaa poliitikkojen pitää myös käyttää. Isoista suuntaviivoista täytyy päättää eduskunnassa, ei työmarkkinapöydässä. Työmarkkinaosapuolia kannattaa kuunnella, mutta valta on annettu vaalien voittajille.