Pikkupoikana minut opetettiin kunnioittamaan vanhuutta. Siinä oli jotakin huumaavaa, arvostettavaa. Mummoni näytti sädehtivän valtioviisautta. Ainoa sälö suhteessani vanhuksiin oli, että jotenkin säälin heitä. Tiesin heidän kuolevan paljon ennen itseäni. Kun oikein vanha ihminen tuli vastaani, teki mieli ottaa sitä kädestä.

Teini-iässä kaiken huomioni keräsi sotien sukupolvi. Nuorena aikuisena todellinen elämä näytti puolestaan normittuvan suurten ikäluokkien ympärille.