Sovitaanko niin, että jos minä en loukkaa sinun vakaumustasi niin sinäkään et saa loukata minun vakaumusta? Kuulostaa sivistyneeltä ja suvaitsevalta, mutta tällaisella kieltojen tiellä ei loppua näy, varoittaa tanskalaisen Jyllands-Posten -lehden Flemming Rose.
Aina joku loukkaantuu jostakin ja lopulta kukaan ei voi sanoa mitään mistään.
- Ainoa oikeus, mitä demokratiassa ei pitäisi olla, on oikeus välttyä joutumasta loukatuksi. Se hinta meidän on maksettava kaikista demokratian hyvistä puolista, hän tiivistää.
Rose nousi kuuluisuuteen kun hän lehtensä kulttuuripäätoimittajana päätti julkaista pilakuvia profeetta Muhammadista. Muslimit eri puolilla maailmaa raivostuivat, Tanskan suurlähetystöjä vastaan hyökättiin ja tanskalaistuotteita boikotoitiin.
Tekoa ei ole unohdettu kymmenessä vuodessa, siitä kertoivat metallinpaljastimet ja turvamiehet tiistaina Helsingin yliopiston päärakennuksella, jossa Rose puhui Ylen sanavapausfoorumissa.
Pilakuvakohu oli osoitus siitä, että sananvapauden rajat käsitetään maailmalla yhä eri tavoin ja kehitys on Rosen mukaan vain vahvistunut. Samalla ihmisten muuttoliike rajojen yli on lisääntynyt ja tieto leviää teknologian ansiosta välittömästi.
- Kun tieto liikkuu, sen viitekehys katoaa ja syntyy valtavasti tilaa manipuloinnille sekä väärinkäsityksille, Rose analysoi.
Kieltojen tie on houkutteleva. Rose nostaa esimerkiksi Euroopassa toisen maailmasodan jälkeen säädetyt lait, joiden mukaan juutalaisten joukkotuhon, holokaustin, julkinen kieltäminen ei ole sallittua. EU suosittelee tällaista linjausta yhä jäsenmailleen.
Rose myöntää, että kieltoa ajavien tarkoitus on ollut mitä parhain: estää vastaavan toistuminen tulevaisuudessa. Hänen mukaansa holokaustilait ovat kuitenkin inspiroineet muita lakeja, joiden motiivit eivät vaikuta yhtä pyyteettömiltä. Venäjällä on kielletty Neuvostoliiton toisen maailmasodan aikaisten saavutusten arvostelu, Ukrainassa saman suojan ovat saaneet 1900-luvun alkupuolen vapaustaistelijat, jotka olivat osaltaan toteuttamassa holokaustia.
- Aina kun pyritään luomaan täydellinen maailma, ensimmäinen uhri on vapaus, hän sanoo.
Kyseessä on sanojen ja tekojen vaikea suhde. Vaikka sanat voivat olla vaarallisia, Rosen mukaan historiassa diktatuurien ja vapaiden yhteiskuntien oleellinen ero on ollut siinä, että viimeksi mainituissa ei rangaista sanoista vaan teoista.
Miten sitten elää tämän vaikean vapauden kanssa? Rose suosittaa sanavapauden rajoittamista juuri sen verran, että rauhanomainen yhteiselo on mahdollista.
- Minusta tärkein rajoitus olisi väkivaltaan yllyttämisen kieltäminen, Rose sanoo ja lisää lyhyeen listaan myös yksityisyyden suojan.
- Muuten ihmisten pitäisi voida sanoa melkeinpä mitä tahansa.
Ei onnistu helposti, Rose myöntää, koska tällainen vapaus on vastoin sitä, miten useimmat meistä on kasvatettu ja miten olemme tottuneet käyttäytymään.
Rose pelkää Euroopan pakolaiskriisin johtavan jälleen uusiin sananvapauden rajoituksiin. Hänen mukaansa nyt tarvittaisiin kuitenkin "paksumpaa nahkaa" yhä moninaisempien erilaisten mielipiteiden sietämiseksi.