Omaa harkintakykyään epäilevät päivänpoliitikot ovat eturivissä vaatimassa kansanäänestystä Suomen Nato-jäsenyydestä, jos hakemus joskus jätetään.
Vain harva näyttää luottavan omaan kykyynsä tehdä sitä työtä, johon kansa on heidät valtuuttanut: tekemään päätöksiä vaikkapa Natosta.
"Kansanvallan" kannattajat eivät antaisi päätösvaltaa niille, joille se kuuluu.
Kansanäänestykset – vaikka ovatkin neuvoantavia – ovat riskialttiita. Kansan vastaus voi olla mikä hyvänsä. Mitä tapahtuu, jos äänestyspäiväksi sattuu sateinen sää – tai jos päivä paistaa?
Monessa maassa on havaittu, että kansa ei äänestä itse asiasta, vaan protestoivat epäsuosittuja päättäjiä.
Pahinta on, että poliitikot vähät välittävät siitä, mitä mieltä kansa on.
Vuoden 1994 syksyllä kansa äänesti selkeästi EU-jäsenyyden puolesta. Mutta kansanäänestystä tuolloin vaatineiden mielestä kansa äänestikin väärin. Pahus soikoon tätä tyhmää kansaa.
Monet muistavat kuinka Paavo Väyrynen joukkoineen nousi barrikadeille ja järjesti eduskunnassa absurdin patjafarssin tyrmätäkseen kansan kiistattoman tahdonilmaisun.
Kohkaaminen kansanäänestyksellä on hurskastelua, ei huolenpitoa kansanvallasta. Ja pelkuruutta. Kansan valitsema päättäjä ei uskalla ottaa tehdä päätöksiä, vaan sälyttää ne häikäilemättä kansalaisten vastuulle.
Ellei rauhan aikana luoteta päättäjien tekevän maan kannalta järkeviä ratkaisuja, kuinka sitten mahdollisen kriisin aikana?
Mitä useampi kokki, sitä huonompi soppa, sanotaan. Viime sotien loppupeleissä kansakunnan kohtalo oli muutaman harvan päättäjän käsissä. Kabinetteihin ei päästetty koko laumaa melskaamaan, niinpä elämme nyt maailman parhaassa maassa.
Kummallista , että samaan aikaan kun Natosta vaaditaan kansanäänestystä, samat piirit vastustavat selvityksen tekemistä Nato-jäsenyyden hyödyistä ja haitoista. Mistä kansa äänestäisi, jos se ei tiedä, mistä äänestäisi?
Nykytiedoilla Nato-keskustelu on kiivastunut faktojen sijaan juupas-eipästelyksi. Ilman täyttää tunteiden palo syvältä kumpujen yöstä, aromina eilisen ideologian ummehtunut löyhkä.
Vassariryhmyri Annika Lapintie julisti äänekkäästi vastustavansa Nato-selvitystä, koska "sillä halutaan muuttaa kansa Nato-myönteiseksi". Siis Lapintie myöntää, että tosiasiat kääntävät kansan Nato-kannalle.
Jos Urho Kekkonen kuulisi moisen maanpäällisen melskaamisen tuonpuoleisiin, kiroaisi oitis kaikki s-tanan tunareiksi. Pomo päättää, muu on pelkkää hapatusta.
Maalaisliiton vahva mies Santeri Alkio vaati aikanaan Euroopan liittovaltiota Suomen turvaksi. Ei onnistunut, mutta Kekkonen jatkoi itsevaltiaasti alkiolaisuuden taakottamaa tietä, joka Esko Ahon kaudella johti EU-jäsenyyteen.
Ei kuuloonkaan, että Kekkonen olisi alistanut valtaansa muille, saati kansanäänestysten varaan.
Tasavallan presidentiksikin hän valitutti itsensä lakeijoittensa saunaremmissä vuonna 1978.