Val­men­ta­jan oli pakko panna pahasti soo­loil­lut Matti Heik­ki­nen kuriin: ”Tämä loppuu nyt tähän!”

Pojat, lähti muuten taas ihan käsistä tuo touhu, Ossi Leinonen huudahtaa. 1990-luvun lopulla Kajaanissa miehen piti toppuutella hiihtotiimiään, joka usein harjoitteli reippaasti rapsakammin kuin hän valmentajana oli ohjeistanut.

Neljän murrosikäisen pojan tiivishenkistä porukkaa siivitti keskinäinen kilpailu. Siksi oli tavallista, että myös kevyiksi tarkoitetut treenit lipsuivat todella koviksi.

Tehot kasvoivat kuin huomaamatta.

Etulinjassa paahtoi lähes poikkeuksetta Matti Heikkinen – pienikokoinen, motorisesti lahjakas hiihtäjälupaus. Hänen kilpailuhenkisyytensä, sitkeytensä ja jääräpäisyytensä paistoivat etenkin silloin, kun ryhmä rynni Vimpelinvaaran laskettelurinnettä ylös autonrengasta perässään vetäen. Yhtä lailla hän nautti tehdessään muiden olon tukalaksi hiihto-, juoksu-, rullasuksi- tai pyörälenkeillä.

Toistoja tuli epämukavuusalueella niin valtavasti, että Heikkinen oppi jo varhain sietämään kipua, ylittämään rajojaan, menemään kovaa myös rättiväsyneenä.

Luonne lujittui.

Sooluilu kiukutti

– Tämä loppuu nyt tähän!

Toni Roposta kiukuttaa. Mies lataa voimasanapitoista tekstiä Heikkiselle, jonka valmentajaksi hän oli ryhtynyt Leinosen menehdyttyä äkilliseen sairauteen marraskuussa 2001.

Roponen ihmettelee suojattinsa sooloilua. On vuosi 2002 ja Heikkisen tekemät harjoitukset ovat taas olleet sitä tuttua Mattia.

– Ne karkasivat lähes aina lapasesta, Roponen muistaa.

Kuvaava esimerkkitapaus sattui ryhmäleirillä Vuokatissa.

– Ohjelmassa oli kolmen tunnin todella hiljainen harjoitus, mutta Matti kiersi sovitun reitin tuntiin ja 50 minuuttiin. Hän kyykytti lenkillä kaikkia, ja muut lähtivät touhuun mukaan yrittämällä pysyä perässä.

Heikkinen oli tietysti myös pitkäaikaisen valmentajansa luomus. Leinosella oli tapana todeta, ettei lenkille lähdetä tunteja keräilemään vaan siellä pitää tapahtua. Viikko-ohjelmaan mahtui tuolloin rauhallisempaakin toimintaa, mutta usein pojat murjoivat sen muuksi omalla innokkuudellaan.

Roponen väittääkin, ettei yksikään toinen kestävyysurheilija ole tehnyt 15–20-vuotiaana yhtä paljon tehoharjoittelua kuin Heikkinen.

Niin tai näin, jatkuvalla kieli vyön alla vetämisellä oli hintansa. Heikkisen kestävyysominaisuudet jäivät pahasti vajaiksi.

Roponen tiesi, että nuori hiihtäjä on pakko taivutella treenaamaan oikein. Siksi hän luotti valmennuksessa kovaan, autoritääriseen linjaan.

– Matille oli alussa suoranainen shokki, kun määräsin hänet sauvakävelylenkille, Roponen nauraa.

– Meidän yhteenotot olivat välillä todella rajuja.

Valmennussuhde kuitenkin jatkui, heikkojen hetkien uhkauksista huolimatta.

Roponen teki parikymppisestä Heikkisestä kestävyysurheilijaa, mutta operaatiosta tuli pitkä ja kivulias. Puutteellinen harjoitustausta näkyi aikuisten sarjassa suoritustason rajuna heilahteluna.

Huolenpito vs. itsekkyys

Arkitoiminnassakin oli kipupisteitä, joista Roponen mainitsee muun muassa sen, että urheilijan puoliso Suvi Välimäki (nykyään Heikkinen) hiihti vielä kilpaa.

– Matti haluaa aina pitää hyvää huolta läheisimmistä ihmisistään. Hän teki kaikkensa myös Suvin hiihtämisen puolesta, mikä välillä soti itsekästä huippu-urheiluajattelumallia vastaan.

Roposen mielestä katastrofaalinen MM-kisakausi 2006–07 oli käänteentekevä. Kriisin, ja sitä seuranneiden syvällisten keskustelujen, jälkeen asiat alkoivat rullata parempaan suuntaan.

– Tuolloin Matista tuli todellinen huippu-urheilija, ja minäkin halusin oppia kuuntelemaan häntä paremmin. Aiemmin olin kuvitellut tietäväni valmentamisesta kaiken.

Vasta vuosina 2014–2017 Heikkisen kestävyysominaisuudet ovat nousseet sille tasolle, että hän kykenee jatkuvasti kilpailemaan korkealla tasolla kansainvälisesti.

– Tässä meni näin hemmetin kauan pitkälti siksi, että Matti treenasi nuorena niin älyttömän kovaa. Hänen taustansa on ollut minulle valmentajana iso haaste, mutta hänelle itselleen se oli myös valtava mahdollisuus.

Ehkä Heikkinen sittenkin teki asiat oikein, vaikka eteni muihin huippuhiihtäjiin verrattuna nurinkurisessa järjestyksessä. Nuorena häneen tarttui suorituskykyominaisuuksia, joita olisi ollut vaikea kehittää samalle tasolle myöhemmin. Kestävyyttä sen sijaan voi hankkia helpommin aikuisenakin.

– Nykyhiihdossa nopeus ja ketteryys ovat isossa roolissa, mutta Suomessa 12–18-vuotiaat treenaavat niitä edelleen liian vähän, Roponen harmittelee.

– Matti ja Kainuun Hiihtoseuran tiimi olivat näiden asioiden kanssa edelläkävijöitä, vahingonkin kautta.

Heikkisen kyky ottaa kilpailutilanteessa kropastaan kaikki irti on jo käsite. Tämä ominaisuus kasvoi juniorivuosien toistoilla ikään kuin vaistoksi, Roponen kuvailee.

– Matin voi herättää vaikka yökolmelta, ja hän hiihtää kilpaa ihan helvetin kovaa.

Tarkat rajat

Heikkinen on voittanut henkilökohtaisen maailmanmestaruuden Oslon Holmenkollenilla 2011 ja MM-pronssin Liberecissä 2009.

Saavutuksiin nähden on hämmentävää, miten vähän hänestä tiedetään. Hömppäjulkisuudessa häntä ei näe. Yksityiselämäänsä hän varjelee piiruntarkasti.

33-vuotias Heikkinen, kahden lapsen isä, lukee mielellään talousaiheista kirjallisuutta ja seuraa yhteiskunnallisia asioita. Sosiaalisen median suurkuluttaja hän ei ole.

– Kyselen usein Matilta, joko hän on liittynyt Facebookiin? Vastaus on, että ”olen jo WhatsAppissa, eikö se riitä?”, Vuokatti Ski Team Kainuun Teemu Härkönen naurahtaa puhuessaan nuoruusvuosiensa harjoituskaverista.

Moni kuvailee Heikkistä oman tiensä kulkijaksi. Hiihtäjä osaa ja uskaltaa tehdä koviakin ratkaisuja uraansa edistääkseen, samoin pärjätäkseen yksittäisissä kisoissa. Tämä näkyy myös välinepuolella, jonka saloihin hän perehtyi perusteellisesti jo pikkupoikana.

Yli 15 vuoden yhteistyön jälkeen Roponen pitää selvänä, ettei Heikkinen urheilu-uransa jälkeen ryhdy ainakaan valmentajaksi.

– Matti on aivan superorientoitunut huipputuloksen tekemiseen. Hän turhautuisi ryhmävalmentajana, Roponen pohtii.

– Matti on äärimmäisen hyvä puhumaan ja johtamaan, uskon hänen pärjäävän yritysmaailmassa. En mitenkään näe sellaista, että Matti olisi ladun varressa toppatakki päällä ja pipo päässä huutamassa väliaikoja.

Ei mediahypelle

Kun Heikkinen kuluvan kuun alussa sippasi yllättäen hopealle 15 kilometrin SM-kisassa Keuruulla, tätä juttua varten ennalta sovittu haastattelu peruuntui. Hän ilmoitti, ettei enää asioi median kanssa ennen MM-hiihtojen virallisia lehdistötilaisuuksia.

Lahdessa Heikkisellä onkin mahdollisuus sivakoida itsensä syvälle suomalaisten sydämiin. Odotukset ovat kovat, sillä kuluva kausi on ollut hänelle uran toistaiseksi paras. Enää Heikkinen ei ole kuuluisan pöljän päivänsä varassa. Nyt vastustajat tarvitsevat yhä useammin pöljää päivää päihittääkseen Heikkisen.