Rovaniemen kaupungin uimahalli valmistui 1967. Toinen sen ensimmäisistä uinninvalvojista oli Väinö Jokinen . Virkaura kuljetti Jokisen sittemmin Kuntourheiluliittoon ja sieltä edelleen rehtoriksi Ypäjän ratsastuskeskukseen. Lappi ei kuitenkaan lähtenyt miehestä.
Jokinen nimittäin palasi Rovaniemen liikuntatoimenjohtajaksi ja jäi siitä tehtävästä eläkkeelle vuosituhannen vaihteessa. Väiskin intohimo oli paitsi liikunta ja urheilu, myös luontoliikunta. Hän ymmärsi meitä paikkakuntalaisia paremmin Ounasvaaran sekä city-arvot että sen erämaa-arvot. Hän teki myös tekoja Ounasvaaran paremman ymmärtämisen puolesta.
Väinö Jokisen mielestä rovaniemeläisten tulisi katsoa kaupunkiaan erämaasta. Tähän tarkoitukseen hän ideoi puiden latvakorkeuteen yltävän näköalatornin Jätkänkynttilä-sillan tuntumaan.
Väiskiä vaivasivirkavastuutaan enemmän se, ettei Ounasrinteen laavun puu- ja välinehuolto pysynyt sen suuren suosion mukaisessa kunnossa. Niinpä hän ilta- ja viikonloppulenkeillään kulki laavulla ja piti siitä erityistä huolta. Liikuntatoimi nimesikin laavun Väiskin kunniaksi.
Sattuipa vuosituhannen vaihteessa niin, että istahdin lenkkitauollani Ounasrinteen laavulle, ja viereen pyörähti tuttu kaveri.
Eläkkeelle jo siirtynyt ja Tampereen suuntaan tähyilevä liikuntatoimenjohtaja kipuili eroaan Rovaniemestä. Katselimme kaunista panoraamaa ja Väiski purki vuolaasti huoltaan siitä, että ymmärtävätkö tulevat sukupolvet Ounasvaaran luontoarvoja ja Rovaniemen erämaamaisuuden mahdollisuuksia.
Väiskin laavun nuotiopaikan korkea tuhkakasa kertoo taukopaikan suosiosta. Entä se Väiskin vaaranäkymä – sitä ei ole, ei minkäänlaista. Miten rovaniemeläiset, puhumattakaan uusista sukupolvista, oppisivat arvostamaan keskilappilaisia vaaramaisemia, kun mistään ei näe mitään. Väinö Jokinen oli siis todellakin asian ytimessä.
Ketä palvelee Ounasvaaran pusikoituminen, jopa pajukoituminen? Keskustelu Ounasvaaran kehittämisestä on yliherkkää, vesuri pysyy tupessaan eikä moottorisahaa uskalla ajatellakaan. Mutta kyllä jotakin pitäisi saada tehdäkin. Juhannuskalliollekin pitää kohta mennä keittiöjakkaran kanssa.
Voitaisiinko Ounasvaaran näkymät raivata esiin perinteisellä hevossavotalla? Ei muuta kun pokasahat soimaan ja aisakellot helkkäämään: "Ptruu polle! Ptruu takaisin!"
Kaarlo Alaoja Kaupunginvaltuutettu (kok.)