Satavuotiaan Suomen muistissa on iso, tieten tahtoen synnytetty aukko.
Tätä mieltä on kirjailija Lasse Lehtinen , jolta syyskuussa ilmestyy laaja elämäkertateos Väinö Tanner, itsenäisen Suomen mies (Otava).
–Neuvostoliittoa ja Kekkosta vastaan kamppailleen poliitikon muisto yritettiin pyyhkiä historiasta, Lehtinen sanoo Lännen Median haastattelussa.
Jopa Tannerin muotokuvat vietiin Kekkosen valtakauden huipulla kellariin. Potretit katosivat yhtä lailla firmojen kokoustiloista kuin sosialidemokraattisen puoluetoimiston seiniltä.
–Puolueessa maineenpalautus alkoi myöhään ja on edelleen kesken, Lehtinen arvioi.
Lasse Lehtiselle Väinö Tanner (1881–1966) ei ole kuka tahansa puoluejohtaja, ministeri ja osuustoimintamies.
–Tanner oli koko sotaa edeltävän itsenäisyyshistoriamme tärkein vaikuttaja, hän määrittelee.
Massiivinen panos maan asioihin jatkui myös sotavuosina ja vielä pitkälle niiden jälkeenkin.
Tanner tuomittiin sotasyyllisenä vankilaan, mutta vapauduttuaan hän kamppaili takaisin johtoasemiin sekä sdp:ssä että osuusliike Elannossa.
Lehtisen mielestä Tanneria sopii kiittää siitä, että suomettumisen alku lykkäytyi kahdella vuosikymmenellä.
–Tannerin jääräpäisyyden ansiosta ei menty kontalleen heti sodan jälkeen, vaan sinniteltiin 1960-luvun lopulle asti.
30 vuotta avannepotilaana
Lasse Lehtisellä on ollut onni päästä käsiksi näihin asti tuntemattomaan lähdeaineistoon.
Tannerin suku luovutti elämäkerturin käyttöön kirjeenvaihtoa, muiden muassa sotasyyllisyysvankeudesta salakuljetettuja viestejä.
Lähteistä paljastuu myös yllättävää tietoa Tannerin sairauksista. Äärimmäisen harva aikalainen tiesi, että Tannerille tehtiin vuonna 1936 syöpäleikkaus.
Miehelle lupailtiin kolme vuotta elinaikaa, mutta elämä jatkuikin vielä kolme vuosikymmentä. Koko tuon ajan Tanner oli avannepotilas ilman, että julkisuus sai asiasta vihiä.