Kuuluuko seurakuntaa johtavan kirkkoherran valinta seurakuntalaisille vai kirkkovaltuustolle? Tätä kysytään Rovaniemellä, missä valmistaudutaan valitsemaan seuraaja seurakunnan elokuussa jättävälle Jouni Riipiselle. Kirkkohallitus haluaa siirtää valintavallan kirkkokansalta valtuutetuille, joka päättää asiasta ensi viikolla. Edessä lienee äänestys. Lopullisen päätöksen tekee Oulun hiippakunnan tuomiokapituli.
Tähän asti kaikki pohjoisimman hiippakunnan alueen kirkkoherrat on valittu suoralla kansanvaalilla. Sen sijaan Etelä-Suomen seurakunnissa on käytössä yleisesti välillinen valtuustovaalitapa.
Välillisen vaalin kannattajat perustelevat kantaansa usein alhaisella äänestysaktiivisuudella. Vaalitapa antaa heistä paremman mahdollisuuden arvioida taitoja, joita kirkkoherra tarvitsee työssään. Lisäksi valinta voidaan tehdä kaikista pätevistä hakijoista, eikä vain niistä, joita tuomiokapituli esittää.
Suoran vaalit kannattajat muistuttavat, että vaalitapa on demokraattisin. Se myös innostaa seurakuntalaisia keskustelemaan seurakunnan asioista.
Rovaniemeläisillä on hyvässä muistissa vuoden 2012 kirkkoherravaalit, jota edelsi ennen näkemättömän avoin ja räväkkä vaalitaistelu, missä osapuolet arvioivat omia ja kilpailijoidensa johtajakykyjä sekä uskonkäsityksiä julkisesti epäkirkollisen suorasukaiseen tyyliin.
Äänestysprosentti nousi noissa vaaleissa 18:aan, mikä on kirkkovaaliksi poikkeuksellisen korkea luku. Äänestysvilkkautta selitti henkilövaalin luonteen lisäksi ehdokkaiden rohkeus tuoda erilaisia mielipiteitään julki.
Välillinen vaalitapa tuli kirkkolakiin pari vuotta sitten. Laki muutti myös suoraa vaalia, missä uutta on se, että vaali käydään vain tuomiokapitulin vaalisijoille nostaman, kolmen ehdokkaan kesken.
Vuoden 2001 kirkkoherravaali nosti Rovaniemellä kansanliikkeen, jonka myötä seurakuntalaiset valitsivat johtajakseen Vesa-Pekka Koivurannan ylimääräiseltä vaalisijalta. Uusi kirkkolaki ei anna tähän enää mahdollisuutta.
Kroonisesta jäsenkadosta jo pitkään kärsinyt kirkko on tilanteessa, missä sen on todistettava tarpeellisuutensa päivittäin.
Eroaalloista huolimatta kolme neljästä suomalaisesta kuuluu yhä kirkkoon. Määrä – yli neljä miljoonaa ihmistä – on hämmästyttävän iso siihen nähden, että vain yksi neljästä suomalaisesta kertoo enää uskovansa Jumalaan.
Jos kirkko haluaa säilyttää paikkansa kansallisena instituutiona, sen on jatkettava avoimuuden tiellä. Itseensä käpertymisen tie vie kirkon varmuudella marginaaliin.
Rovaniemen seurakunnan edellinen kirkkoherravaali antoi muillekin seurakunnille toivoa siitä, ettei kirkon aika ole vielä ohi. Vaali oli malliesimerkki siitä, mitä avoimella keskustelulla voidaan saada aikaan.
Jos kirkkoherran valinta siirretään seurakuntalaisilta luottamusmiehille – olkoonkin, että he ovat seurakuntalaisten valitsemia – kansankirkko saattaa menettää tärkeän keskusteluyhteyden jäseniinsä. Näin on jo käynyt monissa etelän seurakunnissa.