Ro­va­nie­men van­him­piin kuu­lu­nut ruo­ka­ra­vin­to­la sulki ovensa

Martinan toiminta ei enää kannattanut, myös kiinteistö kaipaa kunnostusta. Saman omistajan Burger King ja Taco Bell etsivät tiloja Rovaniemeltä.

Kolmisenkymmentä vuotta Martinan nimellä toiminut ravintola sulki ovensa vuodenvaihteessa. Lapinmaan talon tulevaisuuteen vaikuttava kaavamuutos on parhaillaan käsittelyssä. Voi olla, että liiketilaan muuttaa esimerkiksi yläkerrassa sijaitseva, niin ikään Restelin omistama Rax-pizzabuffet.
Kolmisenkymmentä vuotta Martinan nimellä toiminut ravintola sulki ovensa vuodenvaihteessa. Lapinmaan talon tulevaisuuteen vaikuttava kaavamuutos on parhaillaan käsittelyssä. Voi olla, että liiketilaan muuttaa esimerkiksi yläkerrassa sijaitseva, niin ikään Restelin omistama Rax-pizzabuffet.
Kuva: Pekka Aho

Rovaniemen Martina on lopettanut toimintansa. Miksi ja milloin ravintola sulki ovensa, Restelin ruoka- ja tapahtumaravintoloiden ketjujohtaja Kristian Helanne?

– Lähtökohtaisesti on todella sääli, että jouduimme sulkemaan ravintolan. Martina-ravintolakonsepti lanseerattiin 1980-luvun puolivälissä ja Rovaniemen Martina oli yksi Suomen vanhimmista. Sulkemisen taustalla vaikutti taloustilanne sekä ravintolatilan ja kiinteistön kaipaamat investoinnit. Jos ravintolan toiminta ei ole enää kannattavaa, ei investointeihinkaan ole edellytyksiä.

– Toiminta päättyi vuodenvaihteessa. Joulukuussa hoidimme enää ennakolta varatut ryhmät, mikä tosin johtui henkilöstön saatavuuteen liittyvistä haasteista Lapin vilkkaan joulusesongin vuoksi.

Takavuosina Martina-ravintoloita oli lähes joka kaupungissa, nykyään enää harvemmassa. Onko aika ajanut ohi ketjusta?

– Parhaimmillaan Martinoita oli parisenkymmentä, nyt enää viisi. Toki pitää miettiä, mitkä ketjut ovat elinkaarensa missä kohdassa. Kenties tällaisessa muodossa Martina ei ole enää strategista ydintoimintaamme.

Restelin ravintolat Rax ja Hemingway’s toimivat samassa rakennuksessa kuin Martina. Myös Korkalovaaran Wanha mestari on Restelin ketjua. Jatkuuko näiden ravintoloiden toiminta entisellään?

– Kyllä jatkuu, Rovaniemi on meille tärkeä kaupunki jatkossakin. Kenties keskustan osalta pohdimme, mikä on paras sijainti millekin ravintolalle. Rakennuksen mahdolliset korjaustyöt voivat jossain vaiheessa tuoda väliaikaisen tauon toimintaan.

Kansainväliset pikaruokaketjut Burger King ja Taco Bell toimivat Suomessa Restelin ketjuina. Onko Rovaniemelle tulossa niiden ravintoloita?

– Kovasti yritämme niitä saada Rovaniemelle, mutta vielä sopivia liikepaikkoja ei ole löytynyt.

Martinan, Hemingway’sin ja Raxin kiinteistö Koskikadun ja Korkalonkadun kulmassa on Lapinmaan entinen liike- ja toimistorakennus, joka valmistui vuonna 1948. Onko kiinteistön remontoinnista tehty jo suunnitelmia?

– Liiketilat omistaa Tradeka, joka on myös Restelin omistaja. Tiedossa on, että rakennusta pitää kehittää ja korjaustoimia tehdä. Missä laajuudessa tämä tapahtuu, ei ole vielä päätetty.

Samassa korttelissa sijaitseva, Arinan omistaman kiinteistön peruskorjaukseen ja laajennukseen liittyvä kaavamuutos tuli vireille viime lokakuussa. Kaavassa ratkaistaan myös Lapinmaan talon suojelun tasosta. Missä vaiheessa kaavan käsittely on, Rovaniemen kaupungin kaavoituspäällikkö Markku Pyhäjärvi?

– Aineistoja valmistellaan yhteistyössä kiinteistön omistajan kanssa. Seuraava neuvottelu on tammikuussa ja sen jälkeen katsotaan askelmerkkejä eteenpäin. Lapinmaan talon omistajat ovat tuoneet esiin halunsa suojella rakennus. Valmisteluvaiheeseen kaava etenee kevään aikana.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä