Esko Fält

Rovaniemellä ajetaan kuin käärmettä pyssyyn olympiauimahallia Ounasvaaralle. Tämä siitä huolimatta, että suomalaisten menestys EM-uinneissa jäi vaatimattomaksi. Siitä on vielä pitkä matka olympialaisten tasolle.

Lisäksi kaupungissa toimii uimahalli Vesihiisi. Keskustassa sijaitseva halli oli vielä viime vaalikaudella romahtamispisteessä, mutta nyt uusimmassa kuntotarkastuksessa jonkin ihmeteon seurauksena se on suorastaan hyvässä kunnossa. Saman ihmeteon voisi tehdä Santasportin uimahallille. Ellei siihen pystytä, niin voi kokeilla hallin parantamista timpurivoimin.

Ounasvaaran olympiahallin kustannusarvioksi on laskettu noin 21 miljoonaa euroa. Todellisuudessa kustannukset ovat liikenne- ja parkkijärjestelyineen lähemmäs 30 miljoonaa euroa. Rahat kuitenkin kaupunginjohdon mukaan hankkeeseen löytyvät, vaikka kaupungissa on väläytelty jopa kunnallisveron korottamista.

Kun kaupungissa on kaksi toimivaa uimahallia, olympiauimahalli voidaan siirtää ainakin kymmenen vuoden päähän. Siitä vapautuvat rahat siirretään vanhustenhoitoon ja vammaispalveluihin. Näistä molemmista on tullut huonoja viestejä sekä Rovaniemellä että koko maassa.

Etenkin edesmennyt hellekesä toi tälle rintamalle kovia paineita. Asuntojen lämpötilojen on kerrottu olleen jopa 35 asteessa ja potilashuoneiden lämpötilojen 26–29 asteessa. Nuo ovat jo terveelle nuoremmallekin ihmiselle ahdistavia lämpötiloja.

Olympiauimahallirahoja ei tietenkään kannata huitaista heti kerralla menemään. Laitetaan kaupungin budjettiin vuodessa 2–3 miljoonaa euroa korvamerkittyä rahaa vanhustenhoitoon ja vammaispalveluihin. Tämä raha tulisi siis nykyisen budjetoinnin lisänä eräänlaisena ”olympiahallirahana”.

Tuolla rahamäärällä palkataan lisää useita kymmeniä työntekijöitä vanhusten kotipalveluun ja erilaisiin hoito- ja palveluyksiköihin.

"Kun kaupungissa on kaksi toimivaa uimahallia, olympiauimahalli voidaan siirtää ainakin kymmenen vuoden päähän."

Kotikäyntejä vanhusten luona lisätään ja aikaa käynneille jää nykyistä enemmän. Hoito- ja palveluyksikköjen kalusteita, tekniikkaa ja välineistöä pystytään uudella rahalla parantamaan. Sama koskee ilmastointia.

Vanhuksille pystytään järjestämään viriketoimintaa nykyistä enemmän. Viriketoiminnassa minua innostaa eräs rovaniemeläinen lähihoitaja, joka on kahdessa eri yksikössä saanut vanhusasukkaat näyttelemään, laulamaan ja tanssimaan erilaisissa juhlissa ja tilaisuuksissa. Aina ei tarvita Kunnan poikia paikalle.

Samoin uudella ”olympiahallirahalla” pystytään parantamaan vammaispalveluja; lisäämään henkilökohtaista apua ja päivätoimintaa sekä hankkimaan uusia välineitä ja parempaa esteettömyyttä. Rahaa voidaan käyttää myös erityisryhmien työllistämiseen.

Myös vähenevien veteraanien tarpeet voidaan ottaa tällä ratkaisulla paremmin huomioon.

Edellä mainitut ideat ”olympiahallirahan” käyttämisestä ovat vain ideoita. Ammattilaisten tehtävä on päättää, miten rahat lopullisesti kohdennetaan.

Mikäli Rovaniemen päättäjät ja lopulta tietenkin kaupunginvaltuusto päätyvät esittämääni ratkaisuun, se varmasti herättää huomiota ympäri valtakunnan. Samalla se havahduttaa myös muita kuntia miettimään, mikä kunnassa on tärkeintä asukkaiden kannalta.

Asukkaita varten kunnat on perustettu, ei olympiauimareita ja turisteja varten.


Kirjoita kommentti

Perustele, kirjoita selkeästi, älä vähättele ihmisiä, ÄLÄ HUUDA. Pysy aiheessa ja muista käytöstavat. Kommentit luetaan ja tarvittaessa muokataan ennen julkaisua.

Meillä on nollatoleranssi alatyyliselle ilmaisulle, henkilöön käyvälle arvostelulle ja vihamielisyydelle. Emme julkaise kommentteja, joiden ainoa sisältö on negatiivinen mielipide vailla perusteluja. Jätämme julkaisematta myös ne kommentit, joissa ei lainkaan piitata oikeinkirjoituksesta kuten isoista alkukirjaimista tai välilyönneistä.

Kiitos etukäteen rakentavasta kommentistasi!

Lue myös