”Rovaniemi on ihan yksi Suomen parhaista teatterikaupungeista. Harvinaista, että tämän kokoluokan kaupungissa on näin paljon tekijöitä”, Konttisen kesäteatterin tuottaja Hannu Friman täräyttää naama peruslukemilla.
Rovaniemen teatterin ja Konttisen kesäteatterin lisäksi Rovaniemeltä löytyy myös Lapin ylioppilasteatteri sekä Lentävän Poron Teatteri.
”Ja sitten vielä tanssiteatterit Rimpparemmi ja Solu sekä sirkuksen puolelta Agit-Cirk ja Piste. Koko esittävän taiteen kenttä on vahva”, Lentävän Poron Teatterin Jonne Suopajärvi jatkaa vieressä.
Uusi Rovaniemi on kutsunut miehet saman pöydän ääreen puhumaan teatterista. Tarkemmin sanottuna teatteritaiteen tilanteesta Rovaniemellä.
Friman on elättänyt itsensä jo parikymmentä vuotta teatterimaailman freelancerina. Suopajärvi on rovaniemeläisen Lentävän Poron Teatterin taiteellinen johtaja.
Jotain sanottavaa aiheeseen heillä siis on, vaikka juuri ennen omia ensi-iltoja päivät täyttyvätkin harjoituksista, lavasteiden rakentamisesta ja markkinoinnista
Muutamia vuosikymmeniä sitten Rovaniemi oli vielä bändihautomo, josta lähdettiin kiertueille Eurooppaan. Lähin teatteritaiteen opistotasoinen koulutuskin on Kälviällä, 393 kilometrin päässä Kokkolan kupeessa.
Tyhjästä Rovaniemen teatterikulttuuri ei kuitenkaan ole lähtenyt liikkeelle, onhan Lapin ylioppilasteatterinkin juuret jo vuodessa 1980.
”Ihmiset oppivat esimerkin avulla. Myös etelän ihmiset ovat tykänneet tulla Rovaniemelle ja levittäneet samalla osaamistaan”, Suopajärvi sanailee.
”Ehkä se on myös rovaniemeläinen kova mentaliteetti. Täällä teemme vain, eikä mietitä”, Friman säestää vieressä.
Yksi asia Rovaniemen teatterikentässä silti hiertää. Sopivan kokoista ja hintaista avointa näyttämöä kun ei ole.
Konttisen kesäteatteri Koskenrannassa, Lentävä Poro Kauppayhtiön sisäpihalla ja Frimanin johtamat musikaalit Valdemarissa toimivat kyllä kesäisin, ja kaksi ensimmäistä sään armoilla. Muu aika vuodesta pitää esiintyä milloin missäkin.
”Vie hirveästi energiaa etsiä esityspaikkoja ja markkinoida niitä. Se on kaikki pois esityksistä”, Suopajärvi huokaa.
Irvokkaimmillaan uusi esityspaikka toimii muutaman vuoden, ihmiset alkavat löytää paikan päälle ja sitten ravintolan puolelta todetaan, ettei yhteistyötä enää jatketa. Teatterin tuhansien eurojen ja tuntien työ alkaa alusta uuden esityspaikan kanssa.
Haaveissa olisikin parisataapaikkainen näyttämö, jota voisi vuokrata teatterille kerrallaan tai vaikka limittäin.
”Se toisi aivan uuden tason koko kaupunkiin. Asioita voisi suunnitella pidemmälle ja tehdä isompia produktioita”, Friman innostuu.
Sopivia näyttämöitäkin olisi valmiina Lappia-talon tiloissa. Suopajärven mukaan nykyisillä hinnoilla niitä on kuitenkin lähes mahdotonta vuokrata.
”Vaikka tekisi kahden näyttelijän esityksen mahdollisimman pienillä kuluilla ja myy katsomon täyteen, niin pienellä näyttämöllä jää silti tappiolle.”
Kaupunki on kaksikon mukaan ollut jollakin tavalla aktiivinen tilaongelman suhteen. Tilanne on kuitenkin Frimanin mukaan kestämätön.
”Tällä tavalla tapetaan tekemisen energia. Jossain kohtaa sitten loppuvat tekijät”, Friman sanoo päätään puistellen.
Vaikka Suopajärvi ja Friman tarvitsisivat ehkä kipeimmin avointa näyttämöä omille produktioilleen, löytyisi kaksikon mukaan tilalle varmasti myös muita käyttäjiä.
”Täällä on paljon tahoja, jotka olisivat tilan tarpeessa, mutta ei ole mitään mitä tarjota. Näin vahvaksi kulttuurikaupungiksi Rovaniemellä ollaan omituisen huonossa tilanteessa. Monessa kaupungissa nämä asiat toimivat”, Suopajärvi sanoo.
Rovaniemen teatterinkaan tilanne ei anna aihetta riemunkiljahduksiin.
”Toivoisin vain, että se pysyisi hengissä. Surullisena on saanut katsoa sitä painia, kun ammattitaitoa olisi vaikka mihin, mutta ne resurssit menevät nyt hukkaan, kun rahaa ei ole yhtään”, Friman harmittelee.
Synkkyyteen ei ole silti syytä vajota.
Kesäteatterikesä on alkamaisillaan, Rovaniemen teattereiden välinen Teatterisota käydään jälleen elokuun lopussa ja Lapin ylioppilasteatteri kasvattaa yhä teatterityön osaajia, ihan Teatterikorkeakouluun asti.
Toisin kuin muut Rovaniemen teatterit, toimii ylioppilasteatteri talkoovoimin.
”Parhaimmillaan se on teatteritaiteen laboratorio. Sitä katsoessa tajuaa, että asiat voi tehdä ihan toisella tavalla”, Friman sanoo.
”Siellä myös oppii valtavasti, kun voi kokeilla ja myös epäonnistua täysillä. Voihan sitä nytkin epäonnistua, mutta se tulee todella kalliiksi”, Suopajärvi toteaa muistuttaen siitä, että elämäntavan lisäksi teatteri tuo molemmille myös leivän pöytään.
Täysin yksinkertaista se ei ole. Joskus samassa esityksessä saattaa toimia sekä tuottajana vastaamassa siitä, että budjetissa pysytään ja rahaa tulee myös sisään, sekä ohjaajana tai käsikirjoittajana, joka haluaisi tehdä kunnianhimoista teatteria ilman turhaa yleisön kosiskelua.
”Lähden siitä, että taloudellisesti pitää olla konservatiivinen ja ottaa varman päälle sekä tehdä esityksen mielikuvasta helposti ostettava. Kun ihmiset saa istutettua vastaan asioita. Teatterilavan pitää silti olla paikka, jossa leikitään ja otetaan riskejä”, Suopajärvi sanoo.
”Kun joskus on ollut tuottaja-ohjaaja, niin öisin painii itsensä kanssa ja aamulla sitten katsoo kumpi on voittanut”, Friman naurahtaa.
Kyse ei ole kuitenkaan tarkasta päätöksestä, lähdetäänkö karkeasti sanottuna tekemään viihdettä eurojen kuvat silmissä vai taidetta.
”Näyttelijä Veikko Sinisalo sanoi minulle 1980-luvulla, että taidetta ei tehdä vaan se syntyy. Itsellä on ollut aina ohjenuorana, etten ole pyrkinyt tekemään vain taidetta. Taidetta käytetään myös ennenaikaisesti arvona. Sanotaan, että lähdetään tekemään taidetta, vaikka taide syntyy vasta teatterissa ja katsojan mielikuvissa”, Friman sanoo.
Rovaniemellä syntyneen Suopajärven mukaan kaupunki on paljosta velkaa Frimanille, joka on ravintolateatterikeikkojensa lisäksi luotsannut Konttisen kesäteatteria vuosikausia.
”Hannu tarjoaa mahtavia paikkoja lapsille ja nuorille päästä esiintymään. Sellaiset kokemukset muuttavat ihmisten elämiä”, toteaa Suopajärvi, joka on myös aloittanut teatterin tekemisen Konttisen kesäteatterissa.
Mutkien kautta molemmat ovat päätyneet tilanteeseen, jossa arki pyörii teatterin ympärillä. Sitä elää ja hengittää tavalla, jota ulkopuolisen voi olla vaikea ymmärtää.
”Joskus sillä on kova hintakin. Samalla on saanut kuitenkin elää monta elämää, kun näyttämöllä menee muiden nahkoihin. On voinut tutustua muiden ihmisten tapaan ajatella ja aistia, samalla ymmärrys ja suvaitsevaisuus ovat kasvaneet”, Friman toteaa.
”Lentävälle Porolle toivon voimia ja energiaa. Tässä juoksee välillä seinään niin perkeleen lujaa, että se tekee kipeää vielä viikkojen päästä. Burn outin partaalla käyneenä voin sanoa, että pitää osata ottaa myös askelia taaksepäin, eikä mennä vain koko aikaa 120 lasissa. Lentävä Poro on rikastuttanut tämän kaupungin kulttuuripohjaa, ja kun tehdään hyviä juttuja niin ihmiset innostuvat ja tulevat uudestaan viihtymään teatterissa.”
Kesäteatterit
Lentävän poron teatteri: Asfalttikomedia Nelostie Kauppayhtiön sisäpihalla 5.7.–13.8. Käsikirjoitus Juha Hurme ja Ari Wahlsten, ohjaus Kimmo Hirvenmäki.
Konttisen kesäteatteri: Hölmöläiten kyläsirkus Koskenrannassa 29.6.–6.8. Käsikirjoitus Esko Janhunen, ohjaus Oiva Nuojua.
Valdemarin terassiteatteri: Juice-musikaali Kaksoiselämää Valdemarissa 5.7.–11.8. Käsikirjoitus ja ohjaus Esko Janhunen.