Mikä jää mieleen lomamatkalta sen jälkeen, kun matkalaukku on purettu ja pyykit pesty? Tuliaiset on jaettu ja lomakuvat esitelty niille sukulaisille, jotka eivät ole sosiaalisessa mediassa. Kun rusketus on haalistunut, lomamatkalta kertyneet kilot karistettu ja visalaskut maksettu.
Onko se kreikkalaisen tavernan uunissa valmistettu jänispaisti, krakovalaiselta nakkikioskilta ostettu yöpala vai taivaallinen Som Tam, jota ei itse osaa valmistaa, vaikka kuinka googlaisi?
Onko se pariisilaisen metron tuoksahdus, epäystävällisen kosmetologin tekemä jalkahoito Tallinnassa vai järkyttävän pitkät jonot lentokentän turvatarkastuksessa?
Vai onko se hevoskyyti Wienissä, kamelisafari Marokossa vai koiravaljakkoretki Kemissä?
Kaikki nämä jäävät mieleen, mutta myös matkoilla kohdatut ihmiset. Ne ketkä ovat raottaneet arkeaan uteliaalle turistille, kertoneet elämästään ja maastaan, toiveistaan, haaveistaan ja peloistaan. Kertoneet millaista on elää Saharassa ja millaista on nukkua lehdistä rakennetussa majassa keskellä puistoa. Ja ettei raha riitä, koska tupakka on niin kallista.
Pikkuisesta Kemistä on vuosien työnteolla sukeutumassa kiinnostava turistikohde. Mitä kiinnostavaa täällä voi olla? Pienessä kaupungissa, jossa ei liiku ketään iltakuuden jälkeen.
Mitä mieleen jää Kemistä? Ehkä se on lumilinna, ehkä se on jäänmurtaja. Kevättalvinen auringonlasku näyttää näillä leveysasteilla erilaiselta kuin Shanghaissa.
Onko se täydellinen hampurilainen, Petteri Punakuonosta tehty, haudutettu ruoka tai jääpikarista nautittu drinksu. Kesäyön auringon alla pussailu ja hyttysten puremat.
Mieleen voi jäädä hullu, eksoottinen, talvipyöräilijä, joka painattaa polkupyörällä hangessa. Pilkkireiän ääressä nykivä papparainen, joka selittää suomeksi, mitä eroa on mormyskalla ja kirpulla.
Ehkä Pekingissä kerrotaan tarinaa seitsemänkymppisestä teräsnaisesta, joka ui jäisessä meressä 25 asteen pakkassäällä.
Tai se voit olla sinä.