Saksa purkaa vim­mai­ses­ti ydin­voi­ma­loi­taan, mutta jät­tei­den lop­pu­si­joi­tus­pai­kas­ta ei ole tie­toa­kaan: "A­to­mi­voi­mas­ta luo­pu­mi­nen ei ole sitä, että nimet pa­pe­riin ja se siitä"

Itämeren sini välkkyy vasemmalla, viljavainiot ja jalopuut vihannoivat oikealla. Saksan Itämeren rantojen kultaiset hiekat piilevät nekin jossain puiden lomassa, kun tie vie halki harvaan asuttujen seutujen Pohjois-Saksassa.

Sitten maisemaan putkahtavat harmaat betonikolossit, jotka olivat vuoteen 1990 saakka Lubminin ydinvoimalan seinät. Ei epäilystäkään: nyt ollaan DDR:n aikaisen funktionaalisen rakentamisen äärellä.

Entisen ydinvoimalan alue on valtava työmaa, jossa rakennustyöläiset ja muut ammattilaiset ovat pilkkoneet, puhdistaneet ja varastoineet voimalaa vuodesta 1995.

Täällä näkee konkreettisesti sen, mitä ydinvoimasta luopuminen merkitsee. Saaga ei lopu siihen, kun voimalat päätetään ajaa alas. Siitä se vasta alkaa.

Suomeen lisää ydinvoimaa

– Atomivoimasta luopuminen ei ole sitä, että nimet paperiin ja se siitä, toteaa vt. viestintäjohtaja Gudrun Oldenburg EWN:stä.

EWN eli Entsorgungswerk für Nuklearanlagen on kokonaan Saksan liittovaltion omistama yritys, joka huolehtii entisen DDR:n ajan ydinvoimaloiden purkamisesta ja jätteiden käsittelystä. Niitä oli kaksi: Lubminin lisäksi selvästi pienempi Rheinsberg.

Saksojen yhdistymisen jälkeen DDR:n radioaktiivinen perintö putosi liittovaltion syliin. Ketään muutakaan ei ollut ottamassa vastuuta voimalasta, jonka viranomaiset sulkivat vuonna 1990. Neuvostovalmisteisten reaktoreiden turvallisuus katsottiin monin tavoin niin riittämättömäksi, ettei sitä kannattanut enää korjata.

Jokainen energiayhtiö on Oldenburgin mukaan vastuussa ydinvoimaloidensa purkamisesta. Työtä tosiaan riittää. Saksa on sulkenut voimaloitaan kiihtyvällä tahdilla vuodesta 2011, Fukushiman tuhoisan voimalaonnettomuuden jälleen. Vuoteen 2022 mennessä loputkin seitsemän reaktoria Saksassa aiotaan ajaa alas.

Suomessa tilanne on jotakuinkin päinvastainen. Olkiluodon kolmosreaktorin on tarkoitus käynnistyä lähitulevaisuudessa. Lisää ydinvoimaa on tulossa Pyhäjoelle.

Ydinpolttojäte odottaa loppusijoitusta

Vaikka Lubminin reaktorit eivät ole toimineet enää 29 vuoteen, entisiin voimalarakennuksiin ei lampsita noin vain sisään. Kävijät saavat suojavarusteet ja dosimetrin eli laitteen, joka mittaa säteilyä. Mennen tullen astellaan laitteeseen, joka mittaa, onko kaikki kunnossa.

Keskusverstas on paikka, jossa voimalan osia sahataan palasiksi ja puhdistetaan. Ennen kuin osat tulevat sisään sulkuportin kautta, niiden säteilyarvot mitataan.

Ydinpolttojäte on ollut jo vuosia välivarastossa, missä se odottaa siirtämistä loppusijoitukseen. Ydinpolttojätteen kaltaisia korkearadioaktiivisia kuormia voi liikutella ainoastaan kauko-ohjatusti.

Reaktorin osia uitetaan happokylvyissä

Keskusverstaalla isoja metalliosia jyrsitään pienemmiksi. Ilmassa on kirskuntaa, huminaa ja pölyä. Hallissa työmiehillä on kevyehkö suojavarustus: kypärä, suojahaalari, turvakengät.

Joissakin töissä tarvitaan suojavarusteita, jotka muistuttavat muhkeudessaan astronautin kokopukua. Astronauttipukuihin sonnustautuneet työntekijät puhdistavat metalliosien pintoja teräsraepuhalluksen avulla eristetyissä kopeissa. Verstaan toisessa nurkassa taas osia uitetaan happokylvyissä.

–  Jos vain pinta on kontaminoitunut, sitä saadaan poistettua ja pestyä, Oldenburg selittää.

Verstaassa on lämmin, suojapuvun alla epäilemättä hikistä.

Seinillä on varoituskylttejä, jotka muistuttavat säteilyvaarasta. Yhteen nurkkaan on liimattu kattava valikoima jalkapallokortteja.

Ydinvoimalan sulkeminen vei paljon työpaikkoja

Työnjohtaja Alex Dufke on tullut tänäkin aamuna töihin verstaalle puoli seitsemän maissa.

Ensiksi Dufke tarkastaa, että työpajalla on kaikki kunnossa. Kun työmiehet ovat saapuneet, on vuorossa töiden jako.

– Olen joustavasti siellä missä kulloinkin tarvitaan. Järjestelen kuljetuksia tai selvittelen ongelmia, jos sellaisia ilmenee varastolla, Dufke kertoo.

Dufke on syntyjään Greifswaldista. Se on suurehko yliopistokaupunki noin 25 kilometrin päässä Lubmininista. Greifswaldista on käyty voimalassa töissä aina siitä lähtien, kun sitä alettiin rakentaa vuonna 1967. Ydinvoimala kuului alueen merkittävimpiin työnantajiin, koska siellä kävi töissä tuhansia ihmisiä.

Aikoinaan voimalan työntekijöitä varten oli oma raideyhteys Greifswaldista Lubminiin. Nyt juna ei enää kulje. Voimalan purkaminen työllistää yhä noin 780 ihmistä.

Kun ydinvoimala suljettiin, se oli alueelle kova isku. Moni sai potkut ja muutti muualle.

Myös Alex Dufken isä sai lähteä. Tämä työskenteli voimalassa reaktoriasentajana.

Ydintekniikan osaajille olisi kysyntää

Alun perin Dufke ei suunnitellut jäävänsä kotiseudulle. Hän oli töissä eri puolilla Saksaa, kunnes palasi töihin kotikonnuille.

Muitakin palasi Greifswaldin seudulle, kun voimalan purkaminen alkoi.

Aiempi työkokemus voimalassa katsottiin eduksi. Moni on ollut purkamassa voimalaa, jota ennen piti kunnossa.

Nyt moni vanhasta kaartista on jäänyt jo eläkkeelle. Dufke toteaa, että viime aikoina työvoiman vaihtuvuus on kiihtynyt eläköitymisten takia.

Uusille työntekijöille olisi kysyntää. Purkutyöt yksin Lubminissa jatkuvat vielä 2030-luvulle saakka.

– Moni vain ei nykyään enää halua opiskella ydintekniikkaa, vaikka töitä olisi vuosiksi eteenpäin, Oldenburg toteaa.

Dufken mukaan työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa.

– Varovainen pitää tietenkin olla ja suojavarusteiden on oltava kunnossa. Rutiineista ei ole varaa lipsua, hän sanoo.

Puhdistettu betoni voidaan käyttää uudelleen

Nyt tavoitteena on, että vain kaksi prosenttia kaikesta materiaalista päätyisi loppusijoitukseen eli atomijätteen hautausmaalle. Kaikkiaan erilaista rakennusjätettä lasketaan kertyvän 1,8 miljoonaa tonnia.

Koko lysti maksaa noin 6,6 miljardia euroa.

Puhdistettua betonia ja metallia voi Oldenburgin mukaan käyttää uudelleen esimerkiksi rakennusten ja tienpohjien raaka-aineena.

Matala- ja keskiaktiivinen ydinjäte taas aiotaan loppusijoittaa Konradiin, läntiseen Pohjois-Saksaan. Konradin loppusijoituspaikan on määrä valmistua ensi vuosikymmenellä.

Korkearadioaktiivisen ydinjätteen loppusijoituspaikkaa Saksassa ei toistaiseksi ole. Suomi on tässä asiassa muihin Euroopan maihin verrattuna pitkällä. Ydinjätteen loppusijoituspaikka tulee olemaan Olkiluodossa.

Ydinvoimaa vastustettu Saksassa kauan

Suomalaisista suurin osa kannattaa ydinvoimaa. Vain 15 prosenttia suomalaisista suhtautuu keväisen kyselyn mukaan kielteisesti ydinvoimaan. Suomessa ydinvoima on alettu nähdä ilmastolle myönteisenä energiamuotona.

Sitä vastoin Saksassa ei ydinvoimaloita jäädä ikävöimään. Suurin osa kansasta kannattaa ydinvoimasta luopumista. Viime vuonna ne tuottivat enää runsaat 11 prosenttia Saksan sähköstä. Vertailun vuoksi: Kun Olkiluodon kolmosyksikkö saadaan käyttöön, noin 40 prosenttia suomalaisesta sähköstä on ydinsähköä

Saksassa kaikki ydinvoimaan liittyvä on omiaan herättämään kärkevää kritiikkiä yhä edelleen, vaikka luopumispäätös on tehty. Nyt epäilyksiä herättää esimerkiksi se, millaisia riskejä ydinjätteiden välivarastoista voi koitua lähialueiden ihmisille ja luonnolle. Eri puolilla Saksaa on välivarastoja, joista radioaktiivinen jäte aikanaan siirretään loppusijoitukseen.

Ajatushautomo Agora Energiewenden vt. johtaja Frank Peter toteaa, että välivarastoja ei haluaisi naapuriinsa kukaan.

Lisäksi korkea-aktiivisen ydinjätteen loppusijoituspaikka on herättänyt kiivasta keskustelua. Vielä väännetään kättä siitäkin, mistä paikkaa aletaan etsiä. Tavoitteena on, että paikka olisi tiedossa 2031.

Peter muistuttaa, että ydinvoiman vastustamisella on Saksassa pitkä historia, joka ulottuu kylmän sodan aikaan. Saksassa pelättiin ydinsotaa ja vastustettiin ydinaseiden sijoittamista omalle maaperälle.

Kun Tshernobylin ydinvoimakatastrofin jälkeen kävi ilmi, ettei onnettomuudesta tiedotettu heti, saivat ydinvoimaskeptikot Peterin mukaan tuulta purjeisiinsa.

– Sanottiin, että epäilykset eivät olleet turhia.

Myös Saksan viranomaisten luotettavuus ydinvoima-asioissa sai kovan kolauksen, kun kymmenisen vuotta kävi ilmi, että entiseen suolakaivokseen perustetun Assen välivaraston ongelmia oli yritetty peitellä vuosia.

Kaivokseen oli tihkunut vettä, minkä vuoksi riskinä oli koko alueen saastuminen.

Turbiinihallissa pelataan tennistä

Hiljaista kuin huopatossutehtaalla. Sellaista on Lubminin välivarastossa, Zwischenlager Nordissa.

Jätteet ovat konteissa ja kontit eivät puhu.

Ydinpolttojäte on hallissa kahdeksan. Sinne ei ole asiaa. Valtavat reaktoripaineastiat on aseteltu peräkanaa varastohalleihin 6-7.

Lubminissa suhtaudutaan purkutöihin käytännönläheisesti. Kun ydinvoimaloita on kerran rakennettu, pitää ne myös purkaa huolellisesti. Siksi työhön menee niin paljon aikaa. Paljon kauemmin kuin alun perin kuviteltiin.

Purkutöistä kertynyttä tietotaitoa on hyödynnetty myös tukemalla ydinsukellusveneiden purkamista ja käsittelyä Murmanskissa.

Valtaosa voimalan sisuskaluista on jo purettu pois. Seinien ja kattojen puhdistus on aloitettu. 2030-luvulla rakennuksia voidaan alkaa purkaa. Osa jää ehkä pystyyn.

Tyhjä tila on alkanut paikoin täyttyä. Alueella on vuokralla nosturivalmistaja Liebherr.

Entisessä turbiinihallissa on myös paikallisen tennisseuran harjoituskenttä.

Tuulivoimalat pyörivät mutta energiauudistus etenee takkuillen

Saksalaiset kannattavat ydinvoimasta ja fossiilisista energialähteistä luopumista sekä uusiutuviiin energiamuotoihin siirtymistä.

Noin 80 prosenttia saksalaisista on Energiewendeksi kutsutun energiamurroksen takana, kertoo ajatushautomo Agora Energiewenden vt. johtaja Frank Peter.

Peter toteaa, että Saksan eurovaalitulos todistaa, että ilmastonmuutoksen vastaisia toimia pidetään tärkeinä. Vihreät lisäsivät kannatustaan eurovaaleissa selvästi.

Jo nyt uusiutuvilla tuotetaan liki 40 prosenttia sähköstä. Vaikka energiamurros saa kannatusta, keinoista väännetään kättä.

– Yksittäiset projektit ovat herättäneet vastustusta. Se on meille suuri haaste, Peter kertoo.

Rusko- ja kivihiilellä tuotetaan yhä kolmannes sähköstä. Hiilestä on kuitenkin tarkoitus luopua kokonaan 2038 mennessä.

Peter uskoo, että hiilestä luopuminen onnistuu. Maakaasua taas pidetään ylimenokauden energiamuotona, jolla varmistetaan energiatuotanto myös silloin, jos ei tuule tai paista.

Maakaasukin on kuitenkin fossiilinen energianlähde.

Hiilidioksidipäästöt eivät ole vähentyneet

Energiatekniikan professori Sanna Syri Aalto-yliopistosta on ollut huolissaan Saksan energiantuotannon tilasta vuodesta 2011, kun Saksassa päätettiin ajaa loputkin ydinvoimalat alas.

– Olen huolissani sen takia, että päätös vaikeuttaa ilmastotavoitteiden täyttymistä ja hiilidioksidipäästöjen vähentämistä

Syri toteaa, että ruskohiilestä on tullut energiantuotannon selkäranka sen jälkeen, kun ydinvoimaa on vähennetty. Hän muistuttaa, että Saksan hiilidioksidipäästöt eivät ole juuri vähentyneet enää 2010-luvulla.

Aurinko- ja tuulivoimaa on rakennettu paljon. Taustalla ovat Syrin mukaan avokätiset syöttötariffimaksut. Maksumiehiksi ovat päätyneet Syrin mukaan yksityiset sähkönkuluttajat. Saksassa on Tanskan ohella EU:n kalleinta sähköä.

(Juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ei kaasuputkea, lisää uusiutuvia

Energia-asioihin perehtynyt talousasiantuntija Claudia Kemfert sanoo, että Saksa on menettänyt asemansa esikuvana, mitä tulee ilmastonmuutoksen torjumiseen ja energiapolitiikkaan.

– Jotta energiamurros- ja ilmastonmuutostavoitteet saataisiin toteutettua, uusiutuvaa energiaa pitäisi rakentaa tuplaten nykyiseen verrattuna seuraavien kymmenen vuoden aikana. Hiilen käyttö taas tulee puolittaa samassa ajassa, Kemfert sanoo.

Kiisteltyä Itämeren maakaasuputkea Kemfert ei puolla.

Pari vuotta sitten ilmestyneessä kirjassaan Kemfert esitti, että meneillään on ”fossiilisen imperiumin vastaisku”. Suuret toimijat Yhdysvaltain presidenttiä myöten ovat asettuneet tukemaan fossiilista energianlähteitä, menneisyyttä.

Siksi Kemfertin mukaan on käytävä taistoon energiamurroksen ja ilmaston puolesta.

– Mitä pidempään odotamme, sitä kalliimmaksi se tulee.