Metsätaloudelle merkittäviä menetyksiä aiheuttava tyvilaho voi lisääntyä ilmastonmuutoksen vuoksi Pohjois-Suomessa. Nyt lahoa esiintyy pohjoisessa selvästi vähemmän kuin maan eteläisillä rannikkoalueilla, luonnonvarakeskus Luken tutkijat kertovat.
Merkittävimpiä tyvilahoa aiheuttavia lahottajasieniä Etelä-Suomessa ovat kuusenjuurikääpä ja männynjuurikääpä. Pohjoisessa näitä sieniä esiintyy hyvin vähän.
Niiden aiheuttamien vahinkojen arvellaan olevan Suomessa noin 50 miljoonan euron luokkaa vuodessa.
Juurikäävän arvellaan hyötyvän ilmaston lämpenemisestä.
– Ilmastonmuutos edistää tyvilahosieniä muun muassa siten, että sulan maan aikaisten hakkuiden lisääntyessä tartuntavaara kasvaa. Sen myötä myös vahingot metsätaloudelle uhkaavat yleistyä, kertoo erikoistutkija Juha Kaitera.
Luke tutki tyvilahon esiintymistä Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa vuosina 2012–2015.
Kaiteran ohella tutkimukseen osallistuivat tutkijat Helena Henttonen ja Michael Müller.
Tutkimus tehtiin talousmetsien päätehakkuista. Lahottajasienten aiheuttamaa tyvilahoa esiintyi tutkimuskohteissa noin 10 prosentissa kuusia ja vain yhdessä prosentissa mäntyjä.
Erot tyvilahoa aiheuttavan sienilajiston osalta etelän ja pohjoisen välillä saattavat johtua tutkijoiden mukaan esimerkiksi etelässä pitempään harjoitetusta metsätaloudesta, erilaisesta ilmastosta ja pintamaan happamuudesta pohjoisessa.
Etelässä lahottajasienten lajisto on pohjoista laajempi.
Tutkimustietoa juurikäävän levinneisyydestä, lahottajasienilajistosta ja lahoisuuteen vaikuttavista muista tekijöistä on pohjoisen osalta niukasti. Aiemmat tutkimukset on tehty vanhoissa metsissä. Ne ovat perustuneet pääasiassa itiöemien esiintymiseen.
– Tutkimukset normaalin päätehakkuun puustojen lahoisuudesta puuttuvat kokonaan, Kaitera sanoo.
Luken tutkimus täytti osaltaan kyseistä tietoaukkoa. Arvioitavana oli noin sata päätehakkuualaa Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa. Lahoisuutta arvioitiin kannoista, joita oli noin 12 000. Lahokannoista otettiin kiekko, josta eristettiin lahossa esiintyvät sienet. Myös muita lahoisuuteen vaikuttavia tekijöitä tutkittiin.
Vaikka männyillä lahoisuus oli vähäistä, yksittäisillä aloilla sitä löytyi yli 10 prosentilla puista. Männyn iällä havaittiin olevan vaikutusta lahon esiintymiseen.
– Mäntyjen lahoisuus lisääntyi, kun puu oli yli 120-vuotias. Kuusissa jo 40–80 vuoden ikä lisäsi lahoa merkittävästi.
Kuusen osalta lahoisuutta lisäsi iän ohella kannon läpimitta, maaperän happamuus (pH), pintamaan orgaanisen aineksen pitoisuus ja vuotuinen lämpösumma. Korkea pintamaan pH lisäsi kuusen lahoriskiä, korkea orgaanisen aineksen pitoisuus alensi sitä.
– Männyllä vain kosteuden kerääntyminen painanteisiin ja puun ikä selittivät merkittävästi lahon esiintymistä, Kaitera kertoo.
Juurikäävän vähäisyyteen pohjoisessa voi vaikuttaa pintamaan happamuus. Se saattaa rajoittaa sienen leviämistä pohjoisessa.
Koska ilmaston lämpeneminen hyödyttää juurikääpää ja todennäköisesti muitakin tyvilahoa aiheuttavia sieniä, pitäisi Kaiteran mukaan etenkin kesäaikaan tehtyjen hakkuiden yhteydessä huolehtia kantojen käsittelystä, jotta sienen leviäminen tuoreisiin kantopintoihin saadaan estettyä.
Valtaosalahottajista kuusella
Kuusella esiintyy valtaosa lahosta Luken tutkimuksessa tunnistetuista sienistä.
Niistä 74 prosenttia kuului kotelosieniin, 18 prosenttia kantasieniin ja kuusi prosenttia yhtymäsieniin. Yleisin oli verinahakka.
Kuusenjuurikääpää löytyi kuusista viidestä tuoreen kankaan metsiköstä.
Männynjuurikääpää ei löytynyt uudistusaloilta.
Yleisin sekä kuuselta että männyltä tavattu sieni oli kotelosieniin kuuluva lahohytynupikka.
Minkään sienen ei erityisesti havaittu olevan yhteydessä kuusen ja männyn lahoisuuteen.