Rovaniemen seudun ammattilaiset astuvat areenalle esittäytymään työnantajille maaliskuun rekrytointitapahtumassa. Kampanjassa työnhakijat hyppäävät rekrytoijan saappaisiin ja etsivät aktiivisesti yrityksiä, joissa on tarvetta työntekijöille.
Varsinainen esittäytyminen tapahtuu Ammattilaiset areenalla -tapahtumassa 15.3.2018. Samalla kaivetaan esiin mahdollisia piilotyöpaikkoja tai työtehtäviä, joihin ei ole vielä löydetty sopivaa osaajaa.
Tavoitteena on saada mukaan 50 eri alojen osaajaa ja 40 yritystä Lapin alueelta. Ilmoittautuneita jo on, ja lisää haetaan torstain tilaisuudessa Hotel Santa Clausissa (kokoustila Riekko) kello 10─11. Kaikille avointa infoa voi seurata suorana lähetyksenä myös Facebookissa .
Lapin TE-toimisto odottaa mielenkiinnolla kampanjan saamaa vastaanottoa ja tietenkin myös sen tuloksia.
–Uudenlainen lähestymistapa kiinnosti meitä. Tänä päivänä työnhaku on sitä, että työnantajia pitäisi kontaktoida oma-aloitteisesti ja tarjota osaamistaan, palvelujohtaja Kaija Kukkola Lapin TE-toimiston Työnvälitys- ja yrityspalveluista sanoo.
Kukkolan mukaan työnhakijoiden ja työnantajien välillä voi olla molemminpuolisia vääriä ennakkoluuloja, jotka estävät uusien työpaikkojen syntymistä.
–Työnhakijoilla ei ehkä ole realistista käsitystä yritysten tilanteista tai yrityksissä saatetaan odottaa uudelta työntekijältä heti täydellisyyttä ja kaiken hallintaa. Usein työllistymisen esteenä voi olla jokin pienikin seikka, esim. koulutuspuute, joka voidaan hoitaa nopeastikin pois päiväjärjestyksestä täsmäkoulutuksella.
Ammattilaiset Areenalla -konseptia on toteutettu jo useilla paikkakunnilla hyvin tuloksin.
–Viimekeväisen Kemin kampanjan kohderyhmänä olivat yli 300 päivää työttömänä olleet sekä alle 30- ja yli 50-vuotiaat työnhakijat. Kemissä onnistuttiin erityisesti piilotyöpaikkojen esiin kaivamisessa.
Lisätietoja Ammattilaiset Areenalla -konseptista ja ilmoittautumislinkki löytyy täältä .
Konseptin kehittäjä ja tuottaja on jyväskyläläinen Business Arena / Crazy Town Oy. Rovaniemen seudun kampanjan rahoittavat Lapin ELY-keskus ja Lapin TE-toimisto.