Turkin poliisi käytti sunnuntaina vesitykkejä, kyynelkaasua ja kumiluoteja hajottaakseen seksuaalivähemmistöjen Pride-paraatin Istanbulin keskustassa. Syy ei heti ollut selvillä, sillä edellisinä vuosina marssi on saatu järjestää.
Silminnäkijöiden mukaan väkivalta alkoi, kun paraatin osallistujat haukkuivat presidentti Recep Tayyip Erdogania fasistiksi. Lisäksi marssi järjestettiin tänä vuonna muslimien pyhän kuukauden ramadanin aikana, mikä on suututtanut vanhoillisia muslimeja.
Uutistoimisto AFP:n kuvaajan mukaan poliisit kävivät hänen kimppuunsa kun hän yritti kuvata marssin hajottamista.
Etelä-Koreassa puolestaan tuhannet ihmiset marssivat Pride-kulkueessa, johon järjestäjien mukaan otti osaa liki 20 000 ihmistä. Vuodesta 2000 alkaen järjestetyn paraatin osallistujamäärä on kasvanut vuosi vuodelta.