Takavuosina pääsin läheltä seuraamaan ulkomaisten marjanpoimijain toimia ja olosuhteita. Majoitustilat olivat paikoin ankeat ja tiheästi asutut. Suurimman väkimäärän läsnä ollessa kesällä 2017 vessat ja lämmin vesi eivät tahtoneet riittää ja siisteys ulkopuolellakin alkoi kärsiä.
Tutustuin osaan poimijoista ja jonkunlainen yhteinen kielikin löytyi. Tarjoamani ruotsalainen lagerolut kelpasi. Poimijat olivat koillisen Thaimaan maaseudulta. Oli mukava vertailla olosuhteita kotona ja täällä.
Kaikki olivat lähteneet vapaaehtoisesti hyvien ansioiden toivossa. Osa poimijoista tienasikin mukavasti – niin massiiviset olivat mustikan päiväsaaliit. Minusta kaikki tulivat taloudellisesti toimeen.
Kellään ei ollut sairauksia eikä muutakaan murhetta. Lohenpäistä ei jäänyt havaintoja ja enimmäkseen tuoksu lähti imelästä kanawokista, kastikkeesta ja keitetystä riisistä. Kylmäketju ei aina ollut aukoton.
Kaunis ja kielitaitoinen Durian vieraili luonani lahjomassa minut antamaan osan pihastani parkkialueeksi. Otin lahjoman vastaan. Yritystoiminnan tarkoitus on tuottaa voittoa lakeja ja asetuksia noudattaen. Polarica toimi näin. Yrityksen työntekijät toimivat parhaaksi katsomallaan tavalla ja toimitusjohtaja lopulta vastaa kaikesta.
En ymmärrä suurta julkisuutta saanutta ihmiskauppatutkintaa ja -oikeudenkäyntiä. Lakimiesten ja asianajajien toimintatavat tuntien ja maksajan ollessa tiedossa prosessi jatkuu maailman tappiin. Kaikki oikeusasteet käydään läpi ja todennäköisesti jossain vaiheessa kaikki alkaa uudestaan alusta jonkin muotovirheen vuoksi.
Veikkaan vähintään viisi vuotta kuluvan. Tiedä sitten vanheneeko rikos joskus.
Lopputulemaksi tulee asian kokoon kuivuminen, pieni sakko ja liiketoimintakielto, jolla ei ole mitään merkitystä, kun syytetyn jälkeläiset hoitavat jo bisneksiä. Mieleen tulee Kittilä-case, jossa yhteiskunnan varoja poltettiin aivan turhaan vuosikausia.