Seisomme kaverini Jussin kanssa Alatornion pappilan rannassa Parasniemessä ja katsomme Tornionjoen yli Ruotsin puolelle. Äkkiä tuntuu, että kaadun kyljelleni, vaikka seison edelleen tukevasti paikallani. Syynä kaatumisen tunteeseen on se, että jääkenttä koko Väylän leveydeltä ja rikkoutumattomana lähtee hiljaa liikkeelle kohti merta.

Tuosta tapauksesta on jo yli 50 vuotta. Täysin samanlaista jäidenlähtöä en sen jälkeen ole kokenut, vaikka toimittajan työssäni olen seurannut jo reilut 40 vuotta jäidenlähtöä niin Simo-, Tornion-, Kemi-, Ounas- kuin Ivalojoellakin.