Tuntemattoman sotilaan menestys hyödyttää kaikkia suomalaisen elokuvan parissa puurtavia, sanoo ohjaaja-tuottaja Aku Louhimies.
– Aina jos suomalainen elokuva menestyy, se on kaikille meille suomalaisille elokuvantekijöille hyvä juttu, Louhimies sanoi STT:lle.
– Oman kulttuurin ylläpitäminen ja turvaaminen on tällaisessa globaalissa maailmassa tärkeää.
Louhimies saa itsenäisyyspäivänä tunnustuksena työstään elokuvan parissa arvostetun Pro Finlandia -mitalin. Ennen Tuntematonta hän on tehnyt kahdeksan pitkää elokuvaa sekä lukuisia muita töitä.
– Tämä tuli aika yllätyksenä. En osaa sanoa tähän yhtään mitään, mutta arvostan tunnustuksen korkealle, lentokentältä tavoitettu ohjaaja kertoi.
Finlandia-voittajalle Pro Finlandia
Pro Finlandia -tunnustus tuli hetkellä, jolloin Louhimies ja Tuntematon sotilas tähyävät ulkomaille. Kotimaassa elokuvan on nähnyt elokuvateatterissa jo yli 710 000 katsojaa, ja leffa on kovaa vauhtia matkalla yhdeksi kaikkien aikojen katsotuimmista elokuvista Suomessa.
Ruotsissa elokuvalevitys alkaa yli 130 valkokankaalla 6. joulukuuta.
– Yleensä suomalaiset elokuvat eivät ole Ruotsissa menestyneet, Louhimies iloitsee isosta avauksesta.
Kansainvälinen yleisö näkee tiiviimmän version elokuvasta kuin suomalaiset. Kansainvälinen versio kestää kaksi tuntia ja vartin, kun alkuperäinen on kolmetuntinen. Louhimiehen mukaan kansainväliseen versioon on lisätty muun muassa tietoa Suomen historiasta ja esimerkiksi karttoja. Poistettu on sen sijaan esimerkiksi vitsejä, jotka eivät käänny millään.
– Jos huudetaan, että "tappakaa lapualaiset upseerinne" ja sitten joku huutaa takaisin, että "nyt on laihialaiset menossa", niin sitä ei voi ihan yksi yhteen kääntää.
Muita Pro Finlandialla palkittuja ovat muun muassa kirjallisuuden Finlandia-palkinnon tällä viikolla saanut Juha Hurme, taiteilija Pirkka-Pekka Petelius, taiteilija Osmo Rauhala ja viulisti-säveltäjä Jaakko Kuusisto, jonka veli, samaten musiikin moniottelija Pekka Kuusisto sai mitalin viime vuonna.