Mainos

TULLAAN TU­TUIK­SI: Tornion kirk­ko­her­ra Mir­ja-Lii­sa Lind­ström

-

"Nyt ihmettelen tässä, sä kuinka elämässä lastasi talutat…"

Nämä virren 560 sanat ovat soineet mielessäni vuosikymmeniä.

Minusta ei pitänyt tulla tyttöä, äitini odotti kolmatta poikaa. Minun olisi pitänyt lähteä emäntäkouluun. Ylioppilaana pyrin kauppaoppilaitokseen ja teologiseen tiedekuntaan, molempiin pääsin. Teologiseen lähdin. Minusta ei pitänyt tulla pappia, vaan opettaja. Sitä tietä kuljinkin pitkään.

Kun minua jo toisen kerran pyydettiin hakemaan Tornioon kirkkoherraksi, olin jo valmistautu-massa muutaman vuoden päästä jäämään eläkkeelle turvallisesta kappalaisen virasta. Pidin työstäni, ja oletan, että seurakuntalaiset ja suurin osa työkavereistakin sieti minua…

Nyt minä ja perheeni olemme uuden edessä… elämme kahta kotia…

Monet uudet haasteet ja odotukset painavat harteitani. Moni toivoo minun onnistuvan tehtävässäni, mutta on myös niitä, jotka toivovat minun epäonnistuvan.

Mutta… Tornio on merkittävä kaupunki. Se on rajakaupunki, mutta myös rovastikuntamme lippu-laiva, kuten lääninrovastimme Matti kauniisti sanoo.

Rajakaupunki tämä on ei vain Suomen ja Ruotsin rajalla, vaan myös etelän ja pohjoisen rajalla.

Mutta vaikka elämässämme olemmekin monenlaisilla rajoilla, silti meitä talutetaan, kuten tuossa virressä sanotaan. Ohjatkoon Taivaallinen Isämme tätäkin seurakuntaa, työntekijöitä, seurakuntalaisia, yhteistyökumppaneita, meitä kaikkia tahtomaansa suuntaan. Hänen käsissään saamme olla turvassa.

Taivaallinen Isämme taluttakoon meitä, Sinua ja minua,

Mirja-Liisa Lindström