Lähes 80 000 parhaassa työiässä olevaa, 25–54-vuotiasta suomalaismiestä on pysyvästi työelämän ulkopuolella ja määrä on kasvanut jo pitkään. Tämä käy ilmi Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan tuoreesta selvityksestä.
Suomessa on 1,1 miljoonaa 25–54-vuotiasta miestä. Heistä 805 000 käy työssä ja 130 000 on työttömänä.
Pysyvästi työelämän ulkopuolella olevista, noin 79 000 miehestä yli 50 000 kuuluu ryhmään ”muut työvoiman ulkopuolella olevat”. Tämä tarkoittaa sitä, etteivät miehet tee/hae työtä, opiskele tai ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Kolmannekselta miehistä ei löydy mistään rekistereistä minkäänlaisia tuloja. Osa on kadonnut viranomaisilta kokonaan.
”Kadonneiden työmiesten” ryhmän osuus parhaassa työiässä olevien miesten joukosta on lähes kaksinkertaistunut vuodesta 1987 ja on nyt 4,7 prosenttia. Ryhmä kasvaa joka vuosi noin tuhannella työikäisellä miehellä.
Vaikka Suomi on tunnettu tasa-arvoisuudestaan, naisten työmarkkinoilta ei löydy vastaavaa ilmiötä. Toki se on tuttu myös muissa, läntisissä teollisuusmaissa.
Ilmiön taustalla on yhteiskunnan ja työelämän murros, missä perinteisen teollisuuden miesvaltaiset työpaikat ovat vähentyneet tai siirtyneet halpatuotantomaihin. Kaukana takana päin alkavat olla ajat, jolloin työhön pääsi kiinni vähemmälläkin osaamisella ja koulutuksella.
Suomessa on kannettu huolta syrjäytyneistä ja syrjäytyvistä pojista ja miehistä jo vuosikymmenien ajan. Heidän auttamiseen on kehitelty erilaisia apu-, tuki- ja aktivointitoimia, mutta tulokset ovat jääneet monen kohdalla laihoiksi.
Peruskoulun läpäisee yhä nuoria – etupäässä poikia – joilla on isoja puutteita luku- ja kirjoitustaidossa. Heidän on vaikea menestyä jatko-opinnoissa. Moni putoaa sieltä pois ja jää näin vaille ammattikoulutusta.
Ilman koulutusta on vaikea löytää työtä. Ilman työtä on vaikea löytää paikkaansa järjestäytyneestä yhteiskunnasta. Pitkittynyt työttömyys voi olla tuhon kierteen alku.
Ongelma on vaikea, eikä siihen löydy helppoja ratkaisuja. Luovuttaminen ei ole silti vaihtoehto, vaikka se säästö-Suomea houkuttelisikin.
Jos vanhat apu-, tuki- ja aktivointitoimet eivät toimi, tarvitaan uusia. Systeemin muutos on syytä aloittaa alusta eli perhe- ja lastensuojelu- sekä koulutasolta, sillä tiedossa on, että syrjäytyneiden lapsilla on muita lapsia suurempi riski päätyä aikuisena kadonneiden työmiesten joukkoon.