Kultahippujen etsiminen Lapissa tapahtuu edelleen tuhansia vuosia vanhalla menetelmällä, kertoo kullankaivaja Kari Merenluoto.
Maata kaivetaan ränniin. Vesi vie kevyet ainekset pois. Jäljelle jäävät raskaammat ainekset huuhdotaan vaskoolilla, ja kultahippuja löytyy jos löytyy.
– Isoimmat hiput jäävät päällimmäisiksi, Merenluoto kuvaa.
– Tämä on ikivanha keksintö, mitä hyödynnetään vieläkin, tietenkin eri mittakaavassa. Jotkut lapioivat ja toiset kaivavat koneella maata ränniin, mutta periaate on sama, vahvistaa Antti Peronius Lapin Kullankaivajain Liitosta.
Merenluoto ja hänen puolisonsa Sirkka löysivät viime kesän viidenneksi painavimman hipun Lemmenjoen Puskuojalta. Painoa hipulla on 60 grammaa.
– Vuoden 1980 jälkeen kaivoin lapiolla kolme kesää. Ymmärsin, mitä koneella saisi irti, Merenluoto kertoo.
Koulutukseltaan Merenluoto on koneinsinööri. Hänellä on nyt kaksi konetta töissä.
Lapin suurin, 393 grammaa painanut kultahippu, löytyi vuonna 1935 Luttojoelta. Viime kesä oli kuitenkin poikkeuksellinen, sillä suuria hippuja huuhdottiin ennätysmäärä. Suurimmat kaksi viime kesän hipuista nousi kymmenen suurimman joukkoon Lapin kullankaivuun historiassa.
Vaikka viime vuosi oli ennätysvuosi, siitä ei ole Peroniuksen mukaan pääteltävissä mitään.
– Ei sitä voi ennustaa ollenkaan. Osuttiin viime kesänä monen sattumuksen kautta semmoiseen paikkaan, josta kolisi mahdottomasti kultaa.
Lapin Kullankaivajain Liitto juhli kullankaivamisen 150 vuoden merkkivuotta perjantaina. Lähtölaukaus ammuttiin, kun vuori-insinööri Johan Conrad Lihr löysi pieniä kultahippuja Ivalojoen Nulkkamukasta syyskuussa 1868.
Kullankaivamisen historiaa tutkineen Seppo Partasen mukaan alkuajat olivat kaoottiset, kun Lappiin rynnättiin etsimään kultaa. Seurauksena oli muun muassa riitelyä, kapinointia sekä erilaisia laittomuuksia ja rikoksia.
Sesonki on lyhyt
Peroniuksen mukaan kullankaivajan sesonki kestää vain hädin tuskin neljä kuukautta. Koneella kaivava ammattilainen pystyy sen jälkeen vielä tasoittelemaan maata ja ehkä avaamaan maita seuraavaa kesää varten. Marraskuussa sekin loppuu.
Kun valo alkaa lisääntyä, on aika talvihuollolle.
– Osa alueistamme on kymmenien kilometrien päässä tiestä. Varusteet pitää viedä sinne moottorikelkalla. Kun polttoainetta kuskataan kymmeniä tuhansia litroja, se on monen viikon homma, Peronius kertoo.
Kun tavarat on kuljetettu, monet jäävät erämaahan huoltamaan koneita ja odottamaan kaivuusesongin alkua.
– Semmoinen on vuoden kulku täysammattilaisilla.
Kullankaivajat ovat asuneet Peroniuksen mukaan kautta historian huonosti. Lemmenjoen alueella on vaatimattomia kämppiä. Hän pitää osaa niistä suorastaan murjuina.
Etelämpänä on metsäautoteitä, ja tyypillinen asuinpaikka on liikennekäytöstä poistettu asuntovaunu.
– Olen ollut hommissa myös Kanadassa ja Alaskassa. Asuntovaunu on kaikilla kultamailla se ykkösasumismuoto, Peronius kertoo.
Uusia alueita löydetty
Tärkeimmät kullankaivuualueet ovat tällä hetkellä Lemmenjoki, Laanila ja Tankavaara. Aivan viime vuosina on löydetty kaksi uutta aluetta, Roivainen ja Mäkärä.
Kullankaivamista harjoittaa Peroniuksen mukaan 15–20 täysammattilaista ja noin 300 puoliammattilaista, jotka saavat merkittävän osan tuloistaan kullasta. Loput ovat harrastajia. Liitossa on noin 4 000 jäsentä.