Turun Kavioliiga-lauantain päätapaus on kylmäveristen Pohjoismaiden mestaruus. Kun PM-lähtöä alettiin tauon jälkeen jälleen 2006 järjestää, voitto meni kymmenen kertaa putkeen ulkomaille. Kuutena viime vuonna on ykköseksi venynyt kuitenkin suomenhevonen.
Viimevuotinen mestari Parvelan Retu joutui vetäytymään startista silmävaivan vuoksi, mutta kotimaan joukkue on silti iskukykyinen. Ankkurina toimii kolminkertainen ja hallitseva ravikuningas Evartti, joka häikäisi viime lauantaina Erilo-juoksussa. Ori aloitti ja lopetti leikitellen 20-vauhdilla.
Auran Ajossa ovat asetelmat kutkuttavat, kun nousuvireinen American Hero lataa liikkeelle sisäradalta ja Global Withdrawl on joutunut aidan varteen. Kaksikko iski jo kaksi viikkoa sitten Lappeenrannassa hurjasti yhteen. Silloin Global Withdrawl oli keulassa ja American Hero sen kupeella, mutta nyt viimeksi mainittu kyennee puolustamaan johtopaikan itselleen. Pekka Korven suojatti on rivin toinen ankkuri. Kolmas on Santtu Raitalan kyytiinsä saava Criminal Ace.