To­ron­ton epäilty yli­aja­ja jakoi Fa­ce­boo­kis­sa nais­vi­ha­mie­lis­tä ma­te­riaa­lia ennen yliajoa

Poliisin mukaan ei ole todisteita, että epäilty mies olisi yrittänyt osua naisiin.

Kanadan Toronton tahallisesta yliajosta epäilty mies julkaisi Facebookissa naisvihamielistä materiaalia vain hetkeä ennen yliajoa, kertoo New York Times. Kymmenen ihmistä kuoli ja 14 loukkaantui, kun pakettiauto syöksyi heidän päälleen Torontossa maanantaina. Poliisi otti 25-vuotiaan epäillyn kiinni tapahtumapaikan läheltä. Häntä syytetään 10 murhasta ja 13 murhan yrityksestä.

New York Timesin mukaan epäilty mies oli julkaissut Facebookissa aiemminkin naisvihamielistä materiaalia. Yliajoa tutkiva poliisi kieltäytyi kertomasta uhrien sukupuolta. Hänen mukaansa ei ole kuitenkaan todisteita siitä, että epäilty mies olisi yrittänyt osua nimenomaan naisiin.

Viranomaiset eivät ole vielä ottaneet kantaa teon motiivin. Viranomaisten mukaan kyseessä ei näytä kuitenkaan olevan terroriteko, mutta sen mahdollisuutta ei voida sulkea pois.

Poliisin mukaan kyseessä oli Kanadan tuhoisin ajoneuvolla tehty isku.

"Hän vältteli katsekontaktia, jos hän näki tytön"

Osa epäillyn yliajajan tietäneistä on kuvaillut, että epäilty vaikutti pelkäävän naisia. Samoilla valokuvaustunneilla käynyt opiskelija kertoo, että monet luokkatoverit sanoivat miehen kirjaimellisesti juosseen naisia pakoon.

–  Hän vältteli katsekontaktia, jos hän näki tytön, miehen tietänyt kertoo.

Toinen miehen kanssa samaan aikaan opiskellut kuvailee epäiltyä sosiaalisesti äärimmäisen rajoittuneeksi. Hänen mukaansa mies vaikutti kuitenkin harmittomalta.

– Hän oli outo kaveri ja tuskin koskaan oli muiden opiskelijoiden kanssa, hän sanoo New York Timesille.

Hänen mukaansa miehellä oli myös nykimisoireita ja hän toisteli "pelkään tyttöjä" -mantraa.

Mainos
Lapin Kansan pelit

Pelaa Lapin Kansan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä