Hyvät isänmaan ystävät, arvoisat kansalaiset
Olemme kokoontuneet tänne Tornion taistelun muistomerkille. On kulunut täsmälleen sata vuotta siitä, kun suomalaiset taistelivat täällä itsenäisyytemme vapauden aamunkoitossa venäläisiä vastaan. Tätä taistelua ei käyty kansalaissotana suomalaisten kesken, vaan jääkäriupseerien johtamat suojeluskuntalaiset vastasivat venäläisten sotilaiden junasta ampumaan yhteislaukaukseen. Tämä tapahtui yllätyksenä suojeluskuntalaisille, joille Peräpohjolan opistolle majoittuneet venäläiset olivat samana päivänä antautuneet taistelutta.
Noin tunnin kestäneessä aseman taistelussa kaatui yhdeksän vapaustaistelijaa mukaan lukien jääkäriupseerit. Kaatuneiden joukossa ei ollut torniolaisia, vaikka heitä kuuluikin suojeluskuntalaisten pikakiväärimiehistöön. Venäläisistä sotilaista kaatui myös yhdeksän taisteluun osallistunutta. Molemmilla puolilla sotilaita haavoittui. Taistelun seurauksena yli 500 Torniossa vaikuttaneista venäläisistä vangittiin 360 sotilasta.
Vuoden 1918 sodan aiheuttamat kärsimykset kansalaisten kesken puhuttavat edelleen traumaattisina muistoina jälkipolvia. Sen tähden on opittava elämään sovinnossa niin kuin muistovuoden teema kuuluu. Tätä sovintoa ja väkivallan kierteen estämistä jo Tornion taistelun aikainen kirkkoherra Kaarlo Airas pyrki kuuluttamaan, kun hän laati seutukunnan pappien allekirjoittaman julkilausuman.
Tämä julkilausuma, jota ei koskaan saatettu tiedoksi, on nyt 100 vuotta myöhemmin löydetty Kansallisarkistosta. Siinä vedottiin säästämään ihmishenkiä ja osoittamaan armahtavaa jalomielisyyttä. Armahtavaa jalomielisyyttä ja lähimmäisen kunnioitusta tarvitaan tänäänkin erilailla ajattelevien suomalaisten kesken. Se on arkipäivän kristillisyyttä.