Tornion kes­kus­taan tulee toi­mis­to­ho­tel­li

Vuokraustoiminnasta saatavat tulot käytetään Alatornion Pirkkojen seuratoiminnan tukemiseen.


Tornion keskustassa Puutarhakadun ja Pitkäkadun risteyksessä sijaitseva Alatornion Pirkkojen toimitila saa uuden käyttötarkoituksen. 115 neliön tila on remontoitu toimistohotelliksi. Ovet avautuvat vuokraajille toukokuussa.

Alatornion Pirkkojen sihteeri Tero Taulavuori testaa toimistohotellin yhden etätyöpisteen viimeisiä säätöjä.
Alatornion Pirkkojen sihteeri Tero Taulavuori testaa toimistohotellin yhden etätyöpisteen viimeisiä säätöjä.
Kuva: Jouni Valikainen

– Tilasta tulee avokonttorityylinen työtila, mistä löytyy kahdeksan eri työpistettä, Alatornion Pirkkojen sihteeri Tero Taulavuori kertoo.

Varsinaisia toimistohotelleja, mistä voi vuokrata itselleen työpisteen, eivät Suomessa ole ainakaan vielä kovinkaan yleisiä. Ruotsissa niitä on, mutta harvassa paikkaa toimistotilan voi vuokrata lyhyeksi ajaksi.

– Meidän hotellista saa asiakas paikan itselleen vaikka vain yhdeksi vuorokaudeksi tai mahdollisesti useaksi kuukaudeksi oman tarpeensa mukaan. Yhden päivän vuokrahinta on 39 euroa, mikä on varmasti kilpailukykyinen, Taulavuori sanoo.

Asiakas saa itselleen pöydän, tuolin ja rauhallisen työpisteen, jonne voi tulla aamulla kello kuusi ja tehdä tarvittaessa töitä iltakahdeksaan saakka. Vuokraajilla on käytössään täysin varusteltu keittiötila kahviautomaatteineen.

– Uskoisin, että tyypillisellä asiakkaalla on oma kannettava tietokone mukanaan, jolla hän tekee työantajalleen etätöitä. Olemme hankkineet tilaan nopean nettiyhteyden. Seinän takana oleva 65 neliön toinen tila on sopiva kokoustamista tai rauhallisempaa työskentelyä varten.

Korona, korona, korona. Koronaviruksella voi olla kahdenlaisia vaikutuksia tulevaan vuokraustoimintaan. Raja on kiinni Ruotsiin päin, joten ainakaan sieltä ei tule vuokralaisia. Etelä-Suomesta Tornioon töihin vuoksi tulleiden työntekijöiden määrä on vähentynyt normaaliin aikaan verrattuna.

Toisaalta koronaviruksen vuoksi etätöistä on tullut monelle suomalaiselle arkipäivää. Etätöitä tehdään usein kotona.

– Joissakin perheissä voivat molemmat vanhemmat olla kotonaan etätöissä ja samalla hoitaa perhettään. Meillä on tarjota rauhallinen ja hygieeninen paikka töiden tekoon. Vanhemmat voisivat tarpeen tulla vaikka vuorotellen tekemään töitä meidän tiloihin. Yrityksilläkin voi olla tarve väliaikaisiin toimistotiloihin.

Alatornion Pirkat ei voi itse toteuttaa varsinaista liiketoimintaa, joten se perusti vuokraustoimintaa varten oman yhtiön, joka kantaa nimeä Tornion Alpi Kiinteistöt Oy. Yhtiön hallituksen puheenjohtajana toimii Marcus Lahtinen. Lahtinen oli edelliset neljä vuotta Alatornion Pirkkojen puheenjohtajana. Nyt puheenjohtajana on Jyrki Risto.

Tero Taulavuori (vas.) entinen puheenjohtaja Marcus Lahtinen ja nykyinen puheenjohtaja Jyrki Risto odottavat mielenkiinnolla, miten uusi toimistohotelli saa asiakkaita.
Tero Taulavuori (vas.) entinen puheenjohtaja Marcus Lahtinen ja nykyinen puheenjohtaja Jyrki Risto odottavat mielenkiinnolla, miten uusi toimistohotelli saa asiakkaita.
Kuva: Jouni Valikainen


Toimistotilaan on pitänyt tehdä investointeja ennen kuin se voi palvella vuokraajia toimistohotellina. Euroja kului eniten nettivarausjärjestelmän luomiseen sekä ulko-ovien lukkojärjestelmiin. Myös kalusteet vaativat oman osansa.

– Toimistotilan hoito- ja rahoitusvastikkeet ovat noin 1500 euroa kuukaudessa. Kun saamme käyttöasteen noin 50 prosenttiin, niin toiminta alkaa olla kannattavaa.

Idea lyhytaikaisesta vuokrauksesta syntyi Pirkkojen johtokunnassa viime syksynä. Nyt homma alkaa olla varsinaisen toiminnan aloittamiseen viittä vaille valmis.

– Torniossa on paljon tyhjillään olevia liikekiinteistöjä, joten pitkäaikaisvuokralaisen löytäminen olisi ollut hankalaa. Heitin ilmaan ajatuksen lyhytaikaisesta vuokrauksesta ja pienen pyörittelyn jälkeen päätimme lähteä sille linjalle, Tero Taulavuori muistelee hankkeen alkuaikoja.

Vuokrauksesta saatava tulo käytetään seuratoiminnan hyväksi. Lajeista suunnistus on noussut Pirkkojen ykköslajiksi. Yleisurheiluun on tullut jonkin verran nuoria mukaan, mutta entinen ykköslaji hiihto on alamaissa.

– Meillä taitaa olla vain yksi lisenssihiihtäjä. Toiveissa on, että saisimme ensi kaudeksi pystyyn hiihtokoulun.

Toimistohotellissa toimi Alatornion Pirkkojen bingo vuoteen 2015 saakka. Alunperin tiloissa oli ruokakauppa. Bingotoiminnan hiipui ja sen jälkeen tiloissa on ollut useita eri vuokralaisia. Välillä huoneisto on ollut tyhjillään. Pirkat pisti toimitilansa myös myyntiin, mutta kysyjistä ja katsojista huolimatta kauppoja ei syntynyt.

– Nykyisin liikeidean pitää olla todella hyvä, että saa kivijalkakaupan toiminnan kannattavaksi, Tero Taulavuori sanoo.

Seura

Alatornion Pirkat

Perustettu 1966.

Seura syntyi kun Alatornion Urheilijat, Kaakamon Urheilijat ja Pirkan Pojat yhdistivät toimintansa.

1971 seuraan liittyi Tornion Rasti-Pirkat.

1980 mukaan tuli Sattajärven Sampo.

Jäsenmäärä oli tuolloin noin 2000.

Rasti-Pirkkojen nimissä toimi bingo, joka oli seuralle tärkeä tulonlähde.

Hiihto on ollut menestyksellisesti seuran ykköslaji.

Seuran ensimmäinen yleisen sarjan Suomen mestari oli Jari Isometsä. Ensimmäisen yleisen sarjan mitalin hiihtivät viestissä Martti, Raimo ja Aimo Isometsä sekä Heikki Pajari.

Teija Kaartinen ( o.s. Alatalo) hiihti naisten SM-pronssia.

Jussi Ylimäki on nuorten maailmanmestari.

Nina Penttinen menestyi pyöräilyssä ja Samuli Keisu triathlonissa.

Kaisa Siitonen (o.s. Ylimäki) on seuran menestynein yleisurheilija.

Ensimmäinen seuran suunnistusmitalisti on Venla Taulavuori. Arto Vilppola hiihtosuunnisti mitalin 1982.

Seurassa toimii suunnistus- ja yleisurheilujaostot. Hiihtoasiat kuuluvat nykyisin johtokunnalle.

Puheenjohtajana toimii Jyrki Risto.