Jo pienenä Marjatta Rantakangas tykkäsi olla vanhojen ihmisten seurana, kuunnella tarinoita entisistä ajoista. Niin tavattoman kiinnostunut hän oli historiasta.
–Äiti tapasi sanoa, että jos jonnekin hävisin, niin löydyin yleensä metsästä haaveilemasta – tai vanhojen ihmisten luota istumasta, Rantakangas sanoo.
Erityisesti paikallishistoria oli nuoren Marjatan mieleen. Myöhemmin hän innostui myös sukututkimuksesta.