Tomi Seppä va­lit­tiin Metsä Groupin Kemin teh­tai­den joh­ta­jak­si

Metsä Groupin Kemin sellutehtaan käytettävyysvastaavana toimiva Tomi Seppä nimitettiin Metsä Groupin Kemin tehtaiden johtajaksi. Uusi pesti tulee voimaan ensi vuoden alusta. Seppä vastaa Metsä Fibren sellutehtaan ja Metsä Boardin kartonkitehtaan johtamisesta.

Seppä tulee tehtaiden johtoon hyvässä metsäteollisuustuotteiden markkinatilanteessa. Metsä Fibren Kemin tehtaan sellutuotannosta Metsä Boardin kartonkitehdas käyttää noin puolet.

Metsä Groupin Kemin tehtaiden konekanta vastaa tämän päivän tarpeita. Sellutehtaan lisäksi integraatissa on yksi kartonkikone.

–Me investoimme koneisiin vuosittain parantaaksemme turvallisuutta, tehtaan tehokkuutta, tuotteiden laatua ja ympäristösuorituskykyä, Seppä sanoo.

Tehtaan portit ovat aiempina vuosina käyneet periaatteessa vain yhteen suuntaan eli työntekijöiden määrä on entisessä Kemi Oy:ssä vähentynyt. Nyt tilanne on muuttunut.

-Henkilöstö uudistuu nopeassa tahdissa eläköitymisten vuoksi ja rekrytoimme säännöllisesti uutta henkilökuntaa. Parhaillaan haemme oppisopimuskoulutuksella Metsä Boardin puolelle uusia työntekijöitä.

 

Tomi Seppä on työskennellyt Metsä Fibrellä liki neljä vuotta. Tuotantopäällikkö-nimike vaihtui vajaa vuosi sitten tehtaan käytettävyysvastaavaksi. Ennen Kemiin tuloa Seppä toimi Stora Enson Oulun paperitehtaalla tuotannon johto- ja kehitystehtävissä noin 10 vuotta. Metsä Groupin Kemin tehtaiden nykyinen johtaja Ari-Pekka Vanamo siirtyy Metsä Groupin Rauman sellutehtaan johtajaksi ensi vuoden alussa.

Taustaa

Tomi Seppä

Syntynyt Keski-Pohjanmaalla Himangassa.

Ikä 37 vuotta.

Valmistui Oulun yliopistosta diplomi-insinööriksi vuonna 2006.

Asuu Kemissä.

Perheeseen kuuluu vaimo ja kaksi lasta.

Harrastaa muun muassa suunnistusta ja murtomaahiihtoa.

Ilmoita asiavirheestä