Töissä sai­raa­las­sa: Elämä jää sil­män­rä­päyk­sek­si, mutta luonto pysyy – Neu­ro­lo­gi kii­reh­tii lomalla vain kalalle

Aamulla… lähdin koirien kanssa lenkille joen jäälle. Talvinen hiljainen valon sarastus ja lumi herättelevät minut lempeästi päivään. Koirat nauttivat lumipainista ja juoksevat minkä tassuista irti lähtee.

Työpäivä alkoi… neurologien ja erityistyöntekijöiden viikkopalaverilla, jossa tällä kertaa käsiteltiin aivovammojen Käypä hoito-suosituksen päivitystä.

Tapasin… palaverin jälkeen osastonhoitajamme ja kävimme läpi hengityshalvauspotilaiden ajankohtaisia asioita ennen potilasvastaanottoni alkamista.

Luin… työpäivän aikana sähköpostit ja sairaanhoitopiirin intran tiedotteet. Uusimmat tieteelliset julkaisut ehdin lukea vasta kotona. Tietoa tulee paljon ja ajan tasalla on pysyttävä.

Katsoin… läpi sähköiset lähetteet ja konsultaatiot ja hoidin niistä kiireelliset potilastyön jälkeen. Toiselle työpäivälle on varattu aikaa ylilääkärille kuuluvien ”paperitöiden” hoitamiseksi.

Ilahduin… kotimatkalla helmikuisen päivän kauniista valosta ja auringonlaskun väreistä.

Rakastan… Lapin luontoa ja siellä liikkumista kävellen, hiihtäen, meloen, veneillen tai kelkkaillen. Inarijärven rannalla on oma talo ja se on tietysti se kaikkein rakkain paikka.

Harrastan… luonnon ihmettelyä eli tällä hetkellä vapaa-aika kuluu useimmiten luonnossa koirien kanssa liikkuessa, kalastaessa ja retkeillessä. Metsä ei ole koskaan samanlainen, se on joka päivä uusi seikkailu. Välillä mukana on kamera, kesällä ja syksyllä sienikori. Musiikki, hyvä ruoka, käsityöt ja kirjat ovat tärkeä osa arki-iltoja.

Nukkumaan mennessä… luin kirjaa, Kazuo Ishiguron Haudattua jättiläistä. Näin talvella metsän tuoksun kaipuuseen auttaa Metsän salainen elämä -kirja, joka paljastaa minulle aivan uusia asioita luonnosta.

Kiire… tarttuu välillä takin liepeeseen. Työkokemuksen myötä kiireen ja paineen sieto onneksi kasvaa ja toisaalta pieni kiire auttaa työskentelemään tehokkaammin. Potilaalle kiire ei kuitenkaan saisi näkyä negatiivisella tavalla, vaan pitäisi aina ehtiä kuunnella ja vastata. Ja työkaveria pitäisi ehtiä auttaa, mutta entä jos on itselläkin kiire. Varmasti moni etenkin päivystystyössä kokee usein riittämättömyyden tunteita juuri kiireen vuoksi. Lomalla ei saa kuitenkaan olla kiire paitsi joskus kalalle.

Työkaverit… ovat tärkeitä, koska tätä työtä ei tehdä koskaan yksin ja koska tämä sairaala ei pyöri kellon ympäri ilman satojen ihmisten työpanosta. Kiitos kuuluu jokaiselle ja joka päivä.

Parasta työssäni… ovat potilaat ja luottamuksellinen potilas-lääkärisuhde. Joidenkin potilaiden rinnalla olen saanut kulkea jo toistakymmentä vuotta, joidenkin kanssa on ollut lyhyt, mutta kuitenkin erityinen kohtaaminen. Olen saanut kuulla monta elämää, monta tarinaa. On itketty, mutta on onneksi myös naurettu.

Raskainta työssäni… on epäonnistuminen, jolla tarkoitan erityisesti sitä, kun en osaa tai ehdi kohdata potilasta tai hänen läheistään juuri sillä tavalla kuin se hänelle olisi sillä hetkellä tarpeen.

Haastavinta työssäni… on epävarmuuden sietäminen. Kun potilaan oireille ei löydy laajojen tutkimustenkaan jälkeen selitystä, on silti pysyttävä potilaan rinnalla. On osattava pitää yllä potilaan luottamus.

Elämä… on ikuinen arvoitus. Miksi olen, miksi elän? Luonnon kiertokulkua seuratessa ymmärrän, että minun elämäni täällä jää lopulta silmänräpäyksen mittaiseksi ja pian unohtuu, mutta luonto on ja pysyy. Se ajatus rauhoittaa mielen. Minä saan olla täällä tämän oman hetkeni ja se hetki on arvokas.

Kuoleman kohtaaminen… tuli sielun pohjia myöten läpikäytyä läheisen ystävän äkillisen kuoleman myötä. Suru ei enää kurista kurkkua, vaan se kulkee nyt varjona takana ja välillä koputtaa olalle. Kuolema voi olla toivottukin vieras, päätös syöpäkivulle tai kuihduttavalle sairaudelle. Silti se tuo aina surun mukanaan ja suru on aina uusi.