Päätän joka kevät, että tänä kesänä kyllä elän kuin turisti. Tutustun niihin kotikulmien hienoihin kohteisiin, joissa en ole tullut koskaan käyneeksi. Vierailen uudelleen niissä, jotka ovat joskus aiemmin tehneet vaikutuksen tai joissa on ollut mukavaa.
Toimittajan työssä tulee piipahtaneeksi monenlaisissa paikoissa ja tapahtumissa, mutta se on eri asia. Vapaa-ajalla voi rentoutua, viipyä tai lähteä mielensä mukaan.
Koska yritän olla itseäni ja läheisiäni kohtaan armollinen, olen tyytyväinen, jos kesän lähiturismisaldo jää lopulta nipin napin plussan puolelle. Ensi kesänä uusi yritys!
Aina vaivannäön palkka ei ole häävi.
Vuosien aikomisen jälkeen sain viime kesänä lopulta suunnattua Ranuan eläinpuistoon ja houkuteltua hyvän ystävän mukaan. Sattuneesta syystä aikataulumme oli hiukan liian tiukka, eivätkä eläimet ottaneet sitä huomioon.
Emme nähneet jääkarhun pentua emmekä edes sen emoa. Nyt jo edesmenneestä isäkarhusta bongasimme kaukaa luolan suulta valtavan tassun. Näky kesti pari sekuntia. Otukset olivat vetäytyneet juuri ruokalevolle. Olisi pitänyt ennakkoon selvittää ruokinta-ajat.
Sitten alkoi sataa, rankasti. Puhelimeen jäi kuvia vain ahdistuneesti aitaustaan kiertävistä vuorisusista. Puolijuoksuisella tähyilyllä emme nähneet muita petoja ja hyvä jos ylipäätään eläimiä.
Tänä kesänä en ole ehtinyt kuin Kiikelin luontopoluille ja Kemin sisäsatamaan minigolffaamaan. Aiemmilta vuosilta mieleen ovat jääneet erityisesti reissut Luppiovaaraan, Seskarön hiekkarannalle sekä merelle Kemin edustalle.
Turismipäätöksen olen tehnyt kaikissa niissä kaupungeissa, joissa olen asunut – aina yhtä optimistisena. Kaikkein aktiivisinta ja hauskinta kesämatkailu kotikulmilla on ollut 5–12-vuotiaitten lasten kanssa. Seura on innostunutta ja havainnoi asioita, jotka jumiutuneelta aikuiselta jäävät huomaamatta.
Heinä–elokuussa aion ennättää ainakin Simoon. En ole ikinä käynyt Pahnilan museossa.