Viime satokautena poimitut marjat alkavat monien kotitalouksien pakastimista loppua tässä vaiheessa talvea. Ne ovat menneet mehuihin, puuroihin, piirakoihin, kiisseleihin ja monenlaisiin muihin makoisiin herkkuihin raaka-aineeksi.
Ulkomaista pakastemarjaa on kaupoissa tarjolla edulliseen hintaan vaikka kuinka paljon. Niiden ravintosisältö ja puhtaus kuitenkin mietityttävät. Vaikkapa itäisessä Euroopassa suurilla pelloilla mahdollisesti ilmansaasteiden keskellä tehoviljelty ja sieltä tänne asti monien käsien kautta raahattu marja ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto.
Suomessa kypsyy luonnontuotealan valtakunnallisen toimialajärjestön Arktiset Aromit ry:n mukaan huononakin satovuonna luonnonmarjoja jokaista suomalaista kohti noin sata kiloa eli parikymmentä ämpärillistä. Suomessa kasvaa noin 50 erilaista luonnonvaraista marjaa, joista 37 on syötäviä. Ravintokäyttöön ja kerättäväksi soveltuvia on kaiken kaikkiaan parikymmentä, joista puolukka, mustikka, vadelma, lakka, karpalo, tyrni ja variksenmarja ovat tunnetuimpia.
Vuotuinen metsämarjasato arvioidaan Arktiset Aromit ry:n mukaan yli 500 miljoonaksi kiloksi, mutta esimerkiksi puolukan ja mustikan sadosta poimitaan talteen arviolta vain 3–10 prosenttia. Suomalaiset syövät marjoja vain kahdeksan kiloa henkeä kohden vuodessa. Näitä metsien antimia kannattaisi syödä selvästi nykyistä enemmän, koska ne sisältävät runsaasti vitamiineja, kivennäis- ja hivenaineita sekä polyfenoleja.
Poimijoita metsien herkuille ei meinaa vaan löytyä. Suuri osa niistä meneekin ahkerien ulkomaisten poimijoiden ämpäreihin. He jaksavat tehdä pitkiä päiviä, koska ovat tottuneet kovaan ruumiillisen työhön kotimaassaan.
Minullakin on ollut tarkoitus lähteä marjastamaan perheeni kanssa jo monena vuotena satoaikaan, mutta mustikat ja puolukat ovat jääneet metsään. Tänä vuonna pitää yrittää petrata ja palata apajille vuosien tauon jälkeen. Ämpäri ja poimuri käteen ja menoksi. Tässä on vielä hyvin aikaa valmistautumiseen.
Omien vanhempieni piti kerätä marjoja koulujensa keittiölle. Aikanaan se oli yleinen käytäntö. Ämpäri piti saada täyteen ennen paluuta metsästä. Ehkä se oli hyväkin tapa, vaikka jotkut koululaiset eivät siitä välttämättä kovin paljon tykänneet. Lapset saivat terveellistä ravintoa, liikuntaa luonnossa ja samalla poiminen tuli heille tutuksi.
Nykyisiä koululaisiakin kannattaa kannustaa marjametsään. Ehkäpä he sitten aikuisenakin päätyvät vanhasta muistista ämpäri kädessä metsien uumeniin poimimaan marjoja lastensa aamupuuron sekaan.