Värjään paidan. Ompelen pilottitakin ja shortsit. Maalaan tekstiä paidan rintamukseen ja takin selkään. Askartelen pahvista ja vanhasta vyöstä käsi- ja kaulakorut.
Ompelukoneen langat menevät kymmenen kertaa väärin. En oikein osaa, koska olen ommellut vaatteita viimeksi varmaan yläasteella. Kangasmaali leviää ja tekstistä tulee sotkuista, koska askartelemani sapluuna ei toimi kunnolla.
Uppoudun lukemattomiksi tunneiksi pieniin yksityiskohtiin.
Nautin. Selvitän välini ompelukoneen kanssa ja hipsuttelen kieli keskellä suuta tekstien reunoja siisteiksi.
Lopulta kaikki alkaa olla viimeistä hienosäätöä vaille valmista.
Vähän hävettää tunnustaa: Olen käyttänyt viimeisen kuukauden aikana leijonanosan vapaa-ajastani halloweenasun askarteluun.
En oikeastaan välitä kirkollisista juhlapyhistä. Jouluna on kamala kiire, ruokakauppaan ei mahdu ja tonttu- ja jeesuslaulut ärsyttävät. Pääsiäisenä on tylsää, kun kaikki lähtevät kaupungista sukuloimaan tai laskettelemaan.
Juhlapyhien perinneruuat eivät juuri kasvissyöjää houkuttele ja vuodesta toiseen toistuva kirkollinen sanoma pursuilee uskonnottoman korvista. Alituista perheen ja sukulaisten yhteisen ajan korostamistakaan en jaksa ymmärtää, vaikka puolison suku onkin varsin viihdyttävää seuraa.
Halloweenissa sen sijaan kiteytyy kaikki mitä juhlapäivältä haluan. Saan järjestää bileet kaveriporukalle, tarjoilla juuri sellaista naposteltavaa kuin haluan – tai olla tarjoilematta yhtään mitään - ja käyttää idioottimaisen paljon aikaa turhanpäiväisen asun kokoamiseen. Lisäksi ainakaan Suomessa halloweeniin ei liity uskonnollisia kytköksiä.
Asua askarrellessani olen ylittänyt itseni, rikkonut rajojani ja saanut omin pienin kätösin aikaiseksi konkreettisen lopputuloksen. Olen ylpeä itsestäni, vaikka perfektionismini löytääkin asusta jatkuvasti viilattavaa.
Koko touhussa ei ole mitään järkeä. Juuri siksi rakastan sitä. Halloween on irtiotto, se on leikkimistä.
Halloween on vuoden paras juhla.
Kissoja, kummituksia ja kurpitsoja: Tervaniemien pihalla iloitellaan halloween-koristein