Tehy-lehden maanantaina kertoma uutinen Pahtajan palvelukodin tilanteesta oli tyrmistyttävä. Vanhusten ympärivuorokautiseen palveluasumiseen tarkoitetussa yrityksessä oli vuosien ajan kohdeltu asukkaita, vanhuksia, kaltoin. Heidän terveytensä ja turvallisuutensa oli vaarannettu usein eri tavoin.
Hirveintä uutisessa oli se, että viranomaiset olivat tehneet tarkastuskäyntejä ja tienneet ongelmista, mutta vasta rohkeiden työntekijöiden Lapin aluehallintovirastoon tekemän ilmoituksen jälkeen asiaan todella puututtiin. Ei voi kuin ihmetellä miten tämä on mahdollista.
Viranomaiset vetoavat ainakin resurssien puutteeseen – ei voida valvoa kaikkia koko ajan. Ei varmasti voidakaan, mutta jotain parannusta on saatava resursseihin, toimintatapoihin ja tämänkaltaisten tapausten vakavuuden ymmärtämiseen. On pakko voida puuttua enemmän ja paremmin, pakko.
Minulle oli yllätys, että laki ei salli yllätystarkastuskäyntejä esimerkiksi palvelukoteihin ilman erittäin perusteltua syytä. Tässä olisi lakimuutoksen paikka: Alkaisi epäkohtia löytyä, kun tarkastaja tupsahtaisi ennalta ilmoittamatta paikalle.
Onneksi palvelukoti Pahtaja sai kesäkuussa uuden yrittäjän, jonka johdolla tilanne on parantunut.
Tapaus laittoi jälleen kerran miettimään omien läheisten tulevaisuutta, ja omaanikin. Minne joudutaan – tai päästään, kun ei pärjätä enää omassa kodissa? Kuka huolehtii? Onko ketään valvomassa ja pitämässä puolia?
Asiaa pohtiessani mieleeni tuli erään tuttavani vuosia sitten kertoma juttu. Seisoimme erään rovaniemeläisen palvelukodin edustalla. Hän katseli taloa ja sanoi: "Äitini oli tuollaisessa monta vuotta ja sen perusteella voin sanoa, että minua ei tuollaiseen paikkaan viedä. Olenkin tehnyt vaimoni kanssa sopimuksen, että jos minulla jossain vaiheessa alkaa kroppa ja pääkoppa pettää niin, etten pärjää enää kotona, hänellä on lupa ampua kuula kallooni."