Tiia Haapakangas
Ekaluokan opettaja valisti meitä vanhempainillassa, että työnteon opettaminen jää retuperälle nykylasten kasvatuksessa. – Myönnän.
Sama asia tuli puheeksi tuttavan kanssa, kun hän kertasi nyt jo isojen tyttäriensä koulutaivalta. Erityisen kiitollinen hän tuntui olevan opettajalle, joka teetti lapsilla tehtäviä eikä hyväksynyt mitä tahansa suorituksia. "Se siis opetti tekemään töitä", kaveri kiitteli.
Vähässä olivat minunkin työntekemiset pienenä. Joskus keräsimme pulloja, mutta emme kovin ansaintamielessä. Lähinnä leikimme työntekoa niinä päivinä, kun oli tylsää.
Yhteen aikaan pidimme kotitiellä kioskeja. Muistan ottaneeni naapurin isoilta tytöiltä mallia, miten tehdään tarroja: leikattiin lehdistä kuvia ja liimattiin niitä kontaktimuovipalojen väliin. Ai että se oli innovatiivista! Isojen tyttöjen tekemistä tarroista maksoin jotakin. Itse tuskin tienasin mitään.
Minussa ei ole koskaan ollut kauppiaan vikaa. Kerran järjestin naapurustolle arpajaiset ja kiersin keräämässä nimiä listaan. Maksua en pyytänyt enkä lopulta edes arponut mitään. Annoin kaikkien luulla, että joku muu voitti.
Isompana siivosin isän korjaamohallia. Siitä sain korotettua viikkorahaa ja se oli erittäin mukavaa.
Olen hyvin vastahankainen maksamaan lapsille käpyjen keräämisestä tai tiskikoneen tyhjentämisestä. Olen muka sitä mieltä, että yhteisen hyvän eteen pitää tehdä töitä pyyteettömästi.
Toisaalta mietin, että miten minä sitten aion ansaintaa opettaa. Moni reippaaksi luokittelemani ihminen on tienannut nuorena mummolan nurmikkoa leikkaamalla tai naapurille puita pinoamalla. Silti minä jaksan olla sitä mieltä, että rahaa maksamalla kasvatan lapsistani omahyväisiä ja ahneita pyrkyreitä.
Pääsiäisenä hoksasin, että virpominenhan on mitä parasta yrittäjäkasvatusta. Ohjasin lapsia tekemään mahdollisimman hienot vitsat, ja naapurusto puolestaan maksoi hyvin avokätisen palkan. Kiitos heille!
Tämän lehden torijutusta keksin, että meillä kaupunkilaisillahan on hieno mahdollisuus mennä pitämään omaa kirpputoria Kauppatorille. Sinne minäkin lapseni saatan.