Ikuinen kiire, pitkäksi venyneet työpäivät ja pöydälle kasautuvat loputtomat tehtävälistat. Loppuunpalamisesta on tullut suomalaisessa työelämässä näkyvä ilmiö, josta puhutaan paljon, joskin tutkimusten mukaan työuupumus ei varsinaisesti ole yleistynyt. Työterveyslaitoksen mukaan lieviä uupumuksen oireita kokee joka neljäs työikäisistä suomalaisista. Vakavaa, viikottaista oireilua on 3–4 prosentilla. Lukuisissa aihetta käsittelevissä artikkeleissa mainitaan ylisuorittaminen, ärtyneisyys, väsymys ja työelämän maanisuus.
Metallica-yhtyeen entinen basisti Cliff Burton heitti vielä eläessään loppuunpalamisesta mielenkiintoisen sutkautuksen. Burtonin kerrotaan sanoneen: ”You don’t burn out from going too fast. You burn out from going too slow and getting bored.” Hänen mielestään ihminen ei pala loppuun tekemällä liikaa töitä, vaan etenemällä liian hitaasti ja lopulta tylsistymällä.
Nykypäivän nopeatempoisen työtahdin valossa tämä kuulostaa omituiselta väitteeltä, mutta minusta se sisältää pienen viisauden.
Olen nähnyt useiden tuttavien kamppailevan työuupumuksen kierteessä. Usein viimeistä rasahdusta on edeltänyt jopa vuosia kestänyt vääntö työpaikalla; ongelmiin on haettu syytä omasta kyvyttömyydestä, on yritetty itse muuttua, joustaa ja sietää. Jatkuvasta stressaamisesta on tullut osa identiteettiä, katkonaisista yöunista ja väsymyksestä arkipäivää. Uupunut ei ole aina itse huomannut minkään olevan pielessä, kunnes keho on antanut periksi työpaikan rappusissa. Hyvin tehtävistään suoriutunutta on piinannut selittämätön riittämättömyyden tunne.
Palatakseni aikaisempaan sitaattiin: uupuminen ei aina tarkoita sitä, että työntekijä musertuisi kohtuuttomien odotusten ja massiivisen työtaakan alle. Toki se voi olla osa tarinaa, mutta loppuun voi palaa myös turhalla jarruttelulla. Siinä missä kiire ja suorittaminen voivat viedä voimia, on yhtälailla turruttavaa, jos työntekijältä evätään mahdollisuus tehdä työnsä niin hyvin kuin hän haluaisi.
Moni uupunut on kuvaillut uraansa näköalattomana, omaan työhön vaikuttamisen mahdottomana ja tehtävistä kunnialla suoriutumisen epätodennäköisenä. Työtehtävät itsessään ovat harvan loppuunpalaneen mielestä olleet kuormittavia, mutta työpäivät ovat alkaneet tuntua päivittäiseltä sodankäynniltä.
Rakkaus työtä kohtaan ei pelasta uupumiselta – päinvastoin. Moni turhautuu, kun unelmatyötään ei saa tehdä niin hyvin ja perusteellisesti kuin haluaisi, koska ohjakset eivät ole aina omissa käsissä. Ehkäpä ratkaisu ei olekaan kiireen ja työtaakan vähentäminen, vaan kontrollin palauttaminen takaisin työntekijälle.
Kirjoittaja on Uuden Rovaniemen toimittaja.