Alkuillan hetkessä on jotain taianomaista. Taivas on vaaleansininen ja idän suunnassa sitä koristaa pyöreä kuutamo. Lännessä taivaanrantaa punertaa auringonlasku. Auringon valo tavoittaa tykkylumen peittämät puiden latvat ja värjää nekin vaaleanpunaiseksi.
Ihailen helmikuista luonnonnäytelmää Ounasvaaran Juhannuskalliolta. Sieltä on perinteisesti ihailtu yöttömän yön aurinkoa, mutta minusta keskitalven iltahetki on eksoottisempi.
Juhannuskalliolle ovat löytäneet muutkin kuin minä. Siellä on hiihtolomaa viettävä suomalaisperhe sekä rypäs ulkomaalaisia matkailijoita. Kännyköiden kamerat räpsyvät, ja kokemus leviää some-kanavien kautta maailmalle.
Ounasvaara on talvella vielä monipuolisempi ja kiinnostavampi retkeily- ja liikuntakohde kuin kesällä. Lumen peittämä luonto on kaunis ja salaperäinen ja siellä pääsee liikkumaan monin tavoin: hiihtäen, kävellen, lumikenkäillen ja pyöräillen. Varsinkin pyöräily on lisääntynyt viime talvina huimasti, kun harrastajat ovat talkoilleet reittejä, kuten tässä jutussa kerrotaan.
Yksi ongelma Ounasvaaralla kuitenkin on: reittimerkintöjä on usealta eri vuosikymmeneltä eivätkä ne palvele kulkijoita niin kuin pitäisi. Reitit ja opasteet olisikin aika päivittää ja yhtenäistää palvelemaan sekä paikallisia että matkailijoita.
Mutta onko reittien ylläpito ja merkintä pelkästään Rovaniemen kaupungin tehtävä, sillä Ounasvaara on tärkeä kohde monille rovaniemeläisille matkailu- ja liikuntayrityksille?
Olisiko toimiva ratkaisu, että reittien ylläpitämistä varten perustettaisiin pooli, jossa kuluja olisi jakamassa kaupungin lisäksi myös muita tahoja?
Kirjoittaja on Uusi Rovaniemi -lehden päätoimittaja.