Tahdotko? Tämä kysymys voidaan ensi maaliskuusta lähtien esittää myös samaa sukupuolta oleville pareille, kun sukupuolineutraali avioliittolaki tulee voimaan Suomessa. Laki takaa kaikille samanlaisen oikeuden mennä avioliittoon puolison sukupuolesta riippumatta. Myös avioparien oikeudet esimerkiksi adoptioon ja yhteiseen sukunimeen ovat lain myötä kaikille samanlaiset.
Evankelisluterilaisessa kirkossa uusi avioliittolaki avaa hämmentävän tilanteen, sillä lain vaikutuksista kirkkoon on useita erilaisia tulkintoja.
Konservatiivien mielestä laki ei vaikuta kirkon käytäntöihin mitenkään, vaan kirkollinen vihkiminen pysyy edelleen vain miehen ja naisen välisenä. Jos kirkossa haluttaisiin vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja, siihen tarvittaisiin kirkolliskokouksen päätös. Tällaista päätöstä ei kuitenkaan ole näköpiirissä, sillä jopa samaa sukupuolta olevien parien siunaaminen on kirkolliskokoukselle vaikea pala.
Lain vaikutuksia voidaan kuitenkin tulkita myös toisin. Joidenkin pappien mielestä uusi laki antaa mahdollisuuden ja jopa velvollisuuden vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja myös kirkossa, sillä kirkkolaissa tai kirkkojärjestyksessä ei puhuta mitään avioliittoon vihittävien sukupuolesta. Molemmissa viitataan vain avioliittolainsäädäntöön.
Myös monet oikeusoppineet näkevät asian juuri näin: luterilainen pappi voi laillisesti vihkiä samaa sukupuolta olevan parin ja avioliitto on juridisesti pätevä. Eri asia on, miten vihkimisen suorittaneeseen pappiin suhtaudutaan kirkon sisällä. Hänestä voidaan tehdä kantelu tuomiokapituliin, joka sitten päättää mahdollisesta rangaistuksesta.
Kyselyiden mukaan ainakin Helsingin seudulta löytyy pappeja, jotka aikovat toteuttaa lain suomaa mahdollisuutta. Todennäköistä siis on, että ensi maaliskuussa kirkoissa astuu vihille myös samaa sukupuolta olevia pareja. Joissakin tuomiokapituleissa tämä voi olla hyväksyttyä, mutta joissakin toisissa taas ei ja niissä pappia rangaistaan.
Suhtautuminen tasa-arvoiseen avioliittoon on yksi niistä kysymyksistä, joka jakaa jyrkästi myös kirkon jäsenistöä. Itsekin olen monet kerrat miettinyt, tahdonko kuulua kirkkoon, joka ei näe kaikkia ihmisiä saman arvoisina.
Tähän saakka olen tahtonut ja perustellut jäsenyyttäni kirkon muilla arvoilla, esimerkiksi sillä, että kirkko tekee paljon tärkeää auttamistyötä. Olin kirkosta jopa ylpeä viime talvena, kun turvapaikanhakijoiden tulva Suomeen oli suurimmillaan. Kirkon edustajat puhuivat silloin paljon viisaampia ja rohkeampia sanoja kuin maamme päättäjät.
Avioliittolain muutokseen kirkon olisi pitänyt ruveta valmistautumaan jo aikaa sitten, mutta sen sijaan kirkko on pistänyt päänsä pensaaseen. Se ei ole tahtonut toimia suuntaan eikä toiseen. Tämän takia seurakunnissa voi maaliskuusta lähtien syntyä tilanteita, joissa pappien ja seurakuntalaisten kohtelu riippuu siitä, minkä tuomiokapitulin alainen seurakunta on.
Paras ratkaisu epäselvässä tilanteessa olisi, että papit saisivat toimia omatuntonsa mukaan pelkäämättä rangaistuksia. Kirkolliskokous voisi sitten käyttää oman aikansa saattaakseen myös kirkkolain ja kirkkojärjestyksen ajan tasalle.