Vieraillessani hiljattain Tampereella eräs paikallinen vei minut drinkille Sokos Hotel Torniin – halusi esitellä Lapin asukille yhtä kaupungin ylpeyden aiheista.
Peräti 25-kerroksinen rakennus on ulkomuodoltaan varsin tyylikäs: tummanpuhuva, mutta jollain tapaa kevyt. Siitä ei tule ollenkaan sellainen ”hyi mikä kammottava kolossi”-fiilis. Päinvastoin, ainakin iltavalaistuksessa torni suorastaan houkuttelee luokseen.
Heti sisään astuessa suusta pääsee ihastunut huokaus: ”Vautsi miten mahetsua!” Ylimmän kerroksen ravintolaan astuessa huudahtelen ”vauta” uudelleen.
Ravintolan tyyli ja tunnelma ihastuttaa, mutta ennen kaikkea näköalat ovat upeat! Hädin tuskin maltan hakea tiskiltä juoman, kun pitää päästä ikkunan ääreen ihmettelemään. Koko kaupunki avautuu eteeni. Paikallisoppaani selostaa minulle mikä on missäkin, ja mitä kaikkea muuta näkisin päivänvalon aikaan.
Miksi ihmeessä Rovaniemellä ole tällaista paikkaa? Miksi meillä ei ole yhtään näköalaravintolaa?
Miten mahtavaa tällaisesta paikasta olisikaan katsella tähtitaivasta ja revontulien loimua tai yöttömässä yössä silmänkantamattomiin jatkuvaa metsää vaaroineen. Miten eri tavalla kaupunki jokineen hahmottuisikaan hieman korkeammalta.
Oletko käynyt kauppakeskus Revontulen viidennessä kerroksessa sijaitsevassa Terveystalossa ja vilkaissut hissien vieressä olevista ikkunoista ulos? Pelkästään se näkymä on kiehtova. Mutta sen ääreen ei oikein voi jäädä nautiskelemaan.
Aikojen saatossa Rovaniemelle on kaavailtukin tornihotellia ravintoloineen. Virhe on tehty siinä, että se on haluttu pystyttää keskustasta katsoen kruununjalokivemme eli Ounasvaaran eteen.
Meidän tornimme ei tarvitsisi olla aivan Tampereen ylpeyden korkuinen, puolet siitä riittäisi mainiosti. Mutta onko sille keskustan kupeessa enää paikkaa? Minusta sen kuuluisi seisoa jossain Lapinaukean ja Arktikumin välimaastossa. Silloin sieltä näkisi pohjoisen taivaan, molemmat joet, koko Ounasvaaran ja tietysti keskustan.