Kännyköiden käyttö koulussa on kinkkinen asia. Toisaalta ne ovat "tätä päivää" ja niiden käyttöä opetuksessa suositellaan. Toisaalta niitä käytetään muutenkin aivan liikaa, joka hetki ja kaikkialla.
Opetushallitus linjasi keväällä julkaistussa järjestyssääntöohjeessaan, että koulut eivät voi kieltää kännyköiden käyttöä kokonaan koulupäivien aikana. Opetushallitus katsoi, että kännyköiden täyskielto ei vastaisi sananvapauden henkeä. Sen sijaan esimerkiksi kännyköiden tai muiden mobiililaitteiden häiritsevä käyttö voidaan kieltää opetuksen aikana.
Ymmärrän kännyköiden ja muiden mobiililaitteiden käytön opetuksessa silloin, kun se on tarkoituksenmukaista. Jos niitä käytetään vain, koska se on hienoa ja modernia, ollaan hakoteillä. Toki on tilanteita, joissa mobiililaitteen käyttäminen on perusteltua ja se motivoi oppilaita, mutta pelkään pahoin, että kouluissa on myös hurmioiduttu teknologiasta niin, että oppisisällöt ovat jääneet kakkoseksi; mennään laite edellä.
Enemmän kuin laitteiden käyttöä, kouluissa (ja kodeissa) pitäisi opettaa kriittistä medialukutaitoa. Aivan vastikään eräs tuttuni kertoi, kuinka huolissaan hän oli omien teini-ikäisten lastensa medialukutaidosta – kaikki otetaan totena, tyrmistyttävimmätkin jutut.
Vielä medialukutaitoakin enemmän kouluissa (ja kodeissa) tulisi opettaa ja oppia sosiaalisia taitoja, kuten ryhmässä toimimista ja toisten huomioon ottamista. Pitäisi kannustaa ja motivoida kehittämään käden taitoja ja löytämään liikunnan riemut.
Nyt jotkut tietysti innostuvat puhumaan tulevaisuuden työympäristöistä, ja perustelemaan kännykän käyttöä sillä. Kyllä koodaukset ja pelimaailmat opitaan, mutta löytyykö mielikuvitusta ja taitoa ajatella, kun maailmankuva on lapsesta lähtien muodostunut ruudun äärellä?
Käytettiinpä oppitunneilla kännyköitä tai ei, välitunneille ne eivät mielestäni kuulu. On sydäntäsärkevää nähdä koulun pihalla ruutujaan tuijottavia lapsia ja nuoria. Vielä surullisempaa on, jos ja kun kännyköitä käytetään toisten kiusaamiseen. Välitunnit ovat osa koulupäivää, eivät oppilaiden vapaa-aikaa. Välituntien tarkoitus on antaa lapsille hengähdystauko kaiken oppimisen keskellä. Silloin on hyvä saada raitista ilmaa ja liikuntaa sekä luoda niitä sosiaalisia suhteita, olla kavereiden kanssa – face to face.
Koulujen kännykkäsäännöistä kirjoitettujen artikkeleiden ohesta olen lukenut kommentteja, että esimerkiksi kiusatun ja yksinäisen oppilaan ainoa ilo ja pelastus välitunneilla on kännykkä. Asialle on voitava tehdä jotain muuta kuin jättää tuo oppilas kännykkänsä kanssa pihan reunalle. Tilanne on vähän sama kuin kotona, kun ei ehditä, jakseta, viitsitä tai osata olla lasten kanssa: laitetaan heidät ruudun eteen. Siinä he ovat tyytyväisiä, eivät häiritse, saa itse tehdä "omia hommia".
Omasta kokemuksesta voin todeta, että on valtava ero siinä, istuuko lapsi koulupäivän jälkeen iltapäivän ruudun edessä vai juokseeko pihalla. Ulkoilun ja liikunnan päälle maistuu sekä ruoka että uni, ruudun tuijottamisen jälkeen ei kumpikaan.
