Greta Virranniemi
Olin hävyttömän iloinen ja ylpeä. Pienen pieni vihreä lehti pukkasi esiin mullasta muutama viikko sitten. Nyt lehti on kasvanut, saanut monta kaveria ja kurkottaa muutaman sentin mittaisella varrella kohti ikkunalasia.
Ensimmäinen lehti kuului rucolalle. Sen jälkeen mulla alta on hiipinyt esiin salaatin taimia ja aivan pieni basilikan alku.
Olen suunnitellut yrttien istuttamista siitä asti, kun muutin omilleni melkein kymmenen vuotta sitten. Olen ostanut multaa, kukkaruukkuja ja siemeniä. Olen myynyt kukkaruukut kirpputorilla ja nakannut siemenet roskiin. Olen ollut laiska ja saamaton.
Kerran laitoin kaupan mintturuukun multiin. Se kukoisti hetken, kunnes olin pari viikkoa reissussa ja yrtti jäi kastelematta.
Nyt kylvin siemeniä ensimmäistä kertaa. Olin aivan varma, että ne eivät kasva.
Kasvit eivät yleensä pärjää minun kanssani. Ensin unohdan kastella ja sitten kastelen liikaa. Annan likaa valoa ja sitten liian vähän.
Kaksi nelijalkaista hortonomiapulaista ei auta asiaa. Jos kasvit selviävät minun käsittelystäni, niistä tulee kissojen puruleluja ja nukkumapaikkoja.
Lopulta kyllästyn, annan kukan kuolla ja kaavin sen multineen päivineen biojäteastiaan. Mieltä painaa huono omatunto ja päätän pysyä erossa kasveista.
Mitä yrteille kuuluu? Onko rucola kasvanut? Oletko kastellut taimet? Kyselen viljelmistämme puolisoltani, kun tulen töistä kotiin tai herään päiväunilta. Hänen ansiostaan yrtit taitavatkin tällä kertaa kukoistaa. Kasveista on tullut perheenjäseniä melkein kuin kissoista.
En uskalla haaveilla, että saisimme lautaselle itse kasvatettuja yrttejä ainakaan nyt ensimmäisellä kerralla. Silti odotus, jännitys ja ilo palkitsevat. Minua hämmästyttää, miten ylpeäksi ja onnelliseksi pieni vihreä lehti voi tehdä.